Euroopan
neuvoston
korruption vastainen elin Greco aikoo ryhtyä selvittämään
Suomessa ja viidessä muussa maassa kansanedustajiin, tuomareihin
ja syyttäjiin kohdistuvan korruption estämistä. Tuomareiden ja
syyttäjien osalta selvityksessä kerätään tietoa muun muassa
siitä, miten heidän on ilmoitettava tulonlähteensä ja
sijoituksensa.
Suomessa tarvitaan
sääntöjä, jotta virkamiesten puolueettomuus ei herättäisi
epäilyjä. Jääviysongelmia
voi olla muuallakin kuin julkista keskustelua
herättäneessä ympäristölupahallinnossa - siitä hyvänä
esimerkkinä Korkeimman oikeuden jääviysongelmat.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklan turvaaman
oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeinen tae on tuomioistuimen
jäsenten riippumattomuus ja puolueettomuus.
Suomessa korkeimman
oikeuden useilla jäsenillä on virkatoimensa ohella
välimiestehtäviä, eli he toimivat yritysten keskinäisissä
riidoissa välimiesoikeuden jäseninä. Palkkio välimiestehtävästä
suoritetaan riita-asian asianosaisten toimesta. Nämä palkkiot
voivat olla erittäin suuria riippuen riidan laadusta ja
laajuudesta.
Korkeimman oikeuden
jäsenten saamat välimiespalkkiot ovat usein moninkertaiset
heidän virastaan saamaan palkkaansa suhteutettuna. Tämä antaa
aiheen kysyä, voiko välimiehenä aiemmin toiminut oikeusneuvos
olla riippumaton ja puolueeton silloin, jos hänelle palkkiota
maksanut asianosainen tulee oikeusriidan osapuoleksi
korkeimmassa oikeudessa?
Kysymys on merkittävä,
kun ottaa huomioon Suomen saaneen useita tuomioita Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimelta EIS:n 6 artiklan loukkaamisesta.
Tuomiot ovat tulleet yleensä kohtuuttoman pitkistä
käsittelyajoista. Jääviysongelmat eivät ole kuitenkaan
merkitykseltään yhtään sen vähäisempiä oikeudenmukaisen
oikeudenkäynnin kannalta kuin oikeus saada asiansa käsiteltyä
kohtuullisessa ajassa.
Jääviysongelmat ovat
tähän saakka jääneet vähemmälle huomiolle, koska
välimiesoikeudenkäynnit ovat salaisia. Yritykset käyvät riitansa
mieluusti poissa julkisuudesta, jotta oikeusriidasta ei
aiheutuisi vahinkoa niiden maineelle. Tämän takia
oikeusneuvosten esteellisyyttä on kuitenkin vaikea havaita.
Asianosainen ei välttämättä koskaan saa tietää, että hänen
asiaansa korkeimmassa oikeudessa on ollut ratkaisemassa tuomari,
joka on saanut aiemmin runsaan korvauksen välimiestehtävästä
jutun vastapuolelta.
Korkeimman oikeuden
riippumattomuus ja puolueettomuus edellyttää, että sen jäseniin
ei missään olosuhteissa kohdistu epäilyjä mahdollisesta
puolueellisuudesta. Sen vuoksi oikeusneuvosten välimiestehtävät
tulisi kieltää kokonaan. Salainen lainkäyttö ei ole enää
nykypäivää.
Ihmisoikeussopimuksissa
jokaiselle turvattu oikeus saada asiansa käsiteltyä
riippumattomassa ja puolueettomassa oikeudenkäynnissä on
taattava myös Suomessa.
Tuomarit
ovat
esittäneet huolestuneisuutta tuomioistuinten rahoituksen
riittävyydestä. Oikeudenhoito
on valtion keskeinen perustehtävä. Vastuullisten poliittisten
päättäjien tulee
vakavasti miettiä, millainen järjestelmä halutaan, ja sitoutua
sen vakaaseen
ylläpitoon. Nykymenolla oikeusturvan saatavuus vaarantuu ja
asioiden
käsittelyajat edelleen pitenevät.
Kansalaisten
oikeusturvan
edunvalvontajärjestön EOK:n piirissä ovat runsasta huomiota
saaneet kysymykset päätöksenteon laadusta.
Päätöksenteon laatua
heikentäviä vääristymätaipumuksia
on lukuisia. Yksi
vakava vääristymätaipumus on ankkuroinnin ja vahvistusilluusion
yhdistelmä. Se
tosin on vain yksi monista vääristymistä. Mitä tämä sitten
käytännössä
tarkoittaa?
Se tarkoittaa sitä, että päätöstä tekevä virkamies
tai muu
päätöksentekijä valitsee hyvin aikaisessa vaiheessa ratkaisun
tai näkemyksen,
johon hän varsinkin alitajuisesti vahvasti sitoutuu –
käytännössä lopullisesti.
Tämän jälkeen hän ylipainottaa tätä ratkaisua tai näkemystä
tukevia seikkoja,
ja jättää huomioimatta tai alipainottaa voimakkaasti tällaista
ratkaisua tai
näkemystä vastaan puhuvia seikkoja.
Erilaiset
vääristymätaipumukset vaikuttavat enemmän silloin, kun
päätöksenteko on kiireellistä.
Tuomioistuinten rahoitus on vähentynyt ja vähenemässä, ja
samalla edellytetään
asioiden ripeää käsittelyä. Lopputuloksena on intuitiivisesti,
kiireellä ja
asenteellisesti tehtyjä ratkaisuja yhä enemmän.
Tuomioistuinten
rahoituksen
vähentäminen lisää oikeusmurhia.
Keskusta on poliittisena vallankäyttäjänä aiheuttanut suomalaisille perheille valavia arkihuolia. Keskustan perhepolitiikan seurauksena on yhteiskunta jakaantunut kahtia ja nuorten työttömyys kasvanut. Keskustan oppositiopolitiikka paljastaa puolueen todelliset tavat ja luonteen.
Keskustalta on puuttunut rehti poliittinen tahto suomalaisten perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäljempänä oleva julkilausuma Keskusta-puoluetta kohtaan osuu kohdalleeen.
PERUSSUOMALAISET KYSEENALAISTAVAT KESKUSTAN USKOTTAVUUDEN
Keskusta
on ilmoittanut jättävänsä välikysymyksen kotihoidontuen
tulevaisuudesta. Perussuomalaiset pitävät kysymyksen aihetta tärkeänä,
sillä yhteiskunnallista keskustelua tulevaisuuden perhepolitiikan
arvoista tarvitaan kipeästi. Kyseenalaistamme kuitenkin keskustan
uskottavuuden tässä asiassa. Aihetta käsittelevässä tiedotteessaan
keskusta toteaa seuraavasti: ”Perheiden hyvinvointi ja kotihoidontuki
ovat keskustalle sydämen asia, jonka puolesta olemme toimineet
vuosikymmeniä.”. Kun otetaan huomioon lapsiperheiden tilanteen kehitys
keskustan hallituskaudella, voidaan todeta, että edellä mainittu väite
on vailla todellisuuspohjaa.
Köyhien lapsiperheiden määrä on koko
2000-luvun ajan jatkanut kasvuaan. Samaten lasten huostaanotot ovat
keskustan valtakaudella lisääntyneet: vuonna 2003 niiden määrä oli 8422,
ja vuonna 2010 jo 11 450. Huostaanottojen taustalla on usein vaikeita
toimeentulo-ongelmia ja köyhyyttä, jotka ajavat perheet syvään kriisiin.
Keskustan hallituskautensa aikana tekemät pienet korotukset
lapsiperheiden tulonsiirtoihin eivät riittäneet kattamaan vuosien
varrella syntynyttä jälkeenjääneisyyttä.
Näiden seikkojen valossa
voi vain ihmetellä, kuinka keskusta kuvittelee nyt voivansa
uskottavasti näyttäytyä pienituloisten lapsiperheiden asioiden
puolestapuhujana sekä pehmeiden perhearvojen kannattajana.
Perussuomalaiset
ovat käärineet hihat kotihoidontuen suhteen jo vuosia sitten ja tehneet
aidosti työtä tuen korottamisen puolesta tyhjien sanojen sijaan. Emme
missään tapauksessa hyväksy kotihoidontuen leikkauksia tai sen ajallista
lyhennystä. Kotihoidontuen korottamisesta on jätetty Perussuomalaisten
toimesta useita aloitteita, viimeisin lakialoite syksyllä 2011.
Keskustan hallituskaudella sen enempää kuin nykyisenkään hallituksen
aikana ei näihin aloitteisiin ole reagoitu millään tavalla.
Keskustalla
olisi hallituksessa ollessaan ollut mahdollisuus puuttua kotihoidontuen
jälkeenjääneisyyteen, mutta heillä ei ollut halua tähän. Sen sijaan
keskustan valtakaudella kovat arvot perhepolitiikassa vahvistuivat, mikä
näkyy valitettavan hyvin lapsiperheiden nykyisessä arjessa niin kotona
kuin kodin ulkopuolella.
Korkein oikeus on
ratkaisullaan KKO 2012:11 todennut, että isyyskanteen nostamista rajoittavan 5
vuoden määräajan soveltaminen oli ristiriidassa perustuslain 10 §:n ja Euroopan
ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan kanssa.
Kanneaikaa koskeva rajoitussäännös jätettiin perustuslain 106 §:n nojalla
soveltamatta sen ollessa ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa ja lapsen
isyys vahvistettiin.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on viime vuonna antanut kaksi Suomea
koskevaa ratkaisua (Backlund -tapaus ja Grönmark -tapaus, molemmat 6.7.2010),
joissa se on katsonut isyyslain voimaanpanolaissa olevan kanneaikasäännöksen
olleen liian joustamaton ja siksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen
vastainen.
Korkein oikeus katsoo uudessa ennakkopäätöksessään,
että EIT:n ratkaisukäytännöstä käy ilmi periaate, jonka mukaan lapsella on,
poikkeustapauksia lukuun ottamatta, oikeus saada tieto biologisesta
isästään. Nämä henkilön alkuperää ja identiteettiä koskevat oikeudet sisältyvät
myös Suomen perustuslaissa tarkoitettuun yksityiselämän suojaan.
Kysymyksessä oli tapaus, jossa avioliiton
ulkopuolella syntynyt henkilö oli saanut tietää biologisen isänsä
henkilöllisyyden vasta aikuisena.
DNA-tutkimus osoitti 99,9 prosentin
todennäköisyydellä lapsen biologisen isyyden.
Isyyslakia säädettäessä isyyskanteelle määrättiin 5
vuoden määräaika, jotta epäselvissä tilanteissa näyttökysymys ei muodostuisi
oikeusvarmuutta vaarantavaksi seikaksi. Tekninen kehitys on ajanut kuitenkin
lainsäädännön ohi, koska nykyisin tehtävä DNA-tutkimus antaa erittäin
luotettavan tuloksen biologiselle isyydelle. Tämän vuoksi ei ole enää perusteita
asettaa ihmisiä eri asemaan laissa olevan joustamattoman määräaikasäännöksen
nojalla.
Korkeimman oikeuden ennakkopäätös tarkoittaa,
että niissä tilanteissa, joissa isyyskanteen nostamiselle on ollut oikeudellinen
tai tosiasiallinen este, kanteen voi nostaa mainitun määräajan
estämättä.
On tullut
esille uhka, että Rovaniemen hallinto -ja hovioikeus ovat vaarassa tulla pois
siirretyiksi tai lakkautetuiksi Lapista.
Kansalaisten näkökulmasta
katsottuna kyse on oikeuden saatavuudesta
ja siitä kansalaiselle aiheutuvista kustannuksista. Oikeusturvan tulee Suomessa
olla alueellisesti kattava joka puolella maata. Kyseessä on
perustuslaissa turvatun yhdenvertaisuuden toteuttamisesta
oikeudenkäytössä.
Oikeuden
saatavuus vaarantuu Lapin alueella, kun suullisiin käsittelyihin on pitkä matka.
Matka esimerkiksi Utsjoelta Ouluun ja takaisin Utsjoelle hallinto-oikeuden
suulliseen käsittelyyn olisi yli 1300 kilometriä. Tuomareiden
tuominen aina suullisiin käsittelyihin paikallisiin käräjäoikeuksien
istuntosaleihin on puolestaan kallista.
Hallinto-
ja hovioikeuksien vähentäminen uhkaa yhdenvertaisuutta nostamalla asianosaisille
oikeudenkäynnistä aiheutuvia kustannuksia niin, että kohta vain rikkaat voivat
käyttää oikeudellisia palveluita. Todellisten säästöjen saavuttaminen on myöskin
kyseenalaista, mikäli julkisista säästöistä aiheutuu kustannuksia lisääntyvästi
asianosaisille. Tapa on tuttu hölmöläisten peiton pidentämisestä: veronmaksajan
taloudellinen rasitus ei muutu siitä, että julkisten menojen leikkaukset
toteutetaan aiheuttamalla kansalaisille ja yrityksille lisää
kustannuksia.
Valtiovallan
oikeuslaitokseen kohdistamat säästötoimet uhkaavat oikeusturvan alueellista
saatavuutta niin vakavasti, että toimenpiteet ovat rinnastettavissa Suomen jo
saamiin tuomioihin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.
Suomessa ei
selvästikään ymmärretä eikä osata arvostaa ihmisoikeuksia niiden demokratiaa ja
oikeusvaltiota tukevassa merkityksessään.
Suomi ajautuu suunnitelluilla
säästötoimilla edelleen syvemmälle oikeusvaltioiden takariviin, kuten Vaasan
hovioikeuden emerituspresidentti Erkki Rintala on Suomen tilanteesta jo aiemmin
osuvasti todennut.
EU-johtajien kokouksissa yritetään sopia keinoista
Kreikan velkakestävyyden parantamiseksi sekä lisälainaohjelmasta. Aivan turhaa
ja mieletöntä eurovaluutan pönkittämistä, sillä Kreikan vaihtoehtona on
euroalueesta irtautuminen ja valuutan devalvointi tai velkasaneeraus.
Kreikan velkasaneeraus tarkoittaisi myös sitä, että Espanja ja Italia
saattaisivat romahtaa. Saksan kansa nostaa kädet pystyyn. Ranska yrittänee taivutella
Saksaa, sillä Ranskan oma julkinen talous ei ole kovin hyvässä kunnossa. Saksa antanee vielä periksi. Timo
Soinin varoituksen sanat ovat tästä pitkään varoittaneet! Onko Euroalue hajoamassa?
Vallanhimoisen Kataisen ja hänen kokoaman
paniikkihallituksen johdolla suomalaisten hyvinvointi on rappeutunut
entisestään ja eläminen tulee kalliiksi. Veroja on keksitty ja tultanee
keksimään lisää, ja rahaa lypsetään veronmaksajilta huikeita summia. On
mielenkiintoista kuulla miten pääministeri Katainen tulee selittämään tekemänsä
miljardien eurojen virhearvioinnit? Onko tapahtunut poliittinen puhallus! Huh.Huh! Uudet
eduskuntavaalit saattavat olla tämän kuplan paljastuttua ehkä hyvinkin lähellä?
Jotain uutta pitää sisukkaasti kehittää, ettei joudu itsekin
laman pyöteisiin. Vielä onneksi järki toimii. Luojan kiitos!
Olen koko kesän miettinyt, suunnitellut sekä
työstänyt keinoja, miten kertoa ja paljastaa tosiasioita suomalaisille. Olen
päättänyt perustaa ja rakentaa uuden nykyajan ja tulevaisuuden median, jonka
nimi on tulossa AlueTV. Käy tutustumassa osoitteessa www.aluetv.fi .
AlueTV on omistamani Euro
Tv-News Oy:n hallinnoima uusi puolueeton ja sitoutumaton televisiokanava, jonka
ohjelmia voi katsoa vapaasti internetin kautta. AlueTV:n
ohjelmiston näkyvyysalue kattaa koko Suomen ja muun maailman.
Uusi media tulee tarjoamaan
katsojille erilaista alueellista ja paikallista ajankohtaista asiaa
ja monipuolista hyödyllistä tietoa. Katsojalla on
valinnanvapaus ja hän voi itse valita katsomishetken. Katsoja
voi vapaasti valita ohjelmakategoriasta
tai arkistosta jälkikäteen itselle mieleisen ohjelman
katsottavaksi. Ohjelmia ihmisen lähellä - Katso milloin ja mistä haluat!
Kesäpäiviä on kuitenkin vielä
jäljellä. Nautitaan lämmöstä sekä valosta ja kerätään voimia, sillä elo-syyskuussa alkaa totinen työ
ja arki.
Perussuomalaisten aatteet ja vaalilupaukset eivät ole kaupan. Meille kaikille
tuli nyt selväksi, että Kokoomus ja hallitusneuvotteluihin valtaa hännystelevät
puolueet eivät ole valmiita muuttamaan tuhoisaa EU-politiikkaa.
Pääministerin valtaa kaipaava hallitustunnustelija Jyrki Katainen tarjosi
Perussuomalaisille tietä hallitukseen – saisimme kuulema äänestää pari kertaa
hallituksen EU-politiikkaa vastaan. Ei se hullu ole joka pyytää vaan se, joka
maksaa. Perussuomalaiset eivät linjassaan Suomea ja suomalaisia petä.
Katainen roikkuu "löysässä hirressä" kuuden puolueen välisissä
hallitusneuvotteluissa, joissa aatteet ja vaalilupaukset ovat
itsekeskeistä poliittista kauppatavaraa. Siellä jopa moraalittomuus rehottaa. On
poliittisen elitiin toiminnan irvikuvaa, jossa kansa uhrataan ja itse voidaan
hyvin. Suomalaisten tulevaisuutta sidotaan kelvottomiin takauksiin, tukiin ja
mekanismeihin. Lasku suomalaiselle veronmaksajalle tulee olemaan hirvittävän
suuri. Jokaisen elämä kärsii. Suomen epäonnistuneen EU-politiikan suuntaa pitää
muuttaa.
Perussuomalaisten linja pitää EU-linjassa. Ei ole mitään
järkeä lähteä erivapauksilla tukemaan väärää EU-politiikkaa. Nyt ainakin
tiedämme väärää EU-politiikkaa tukevat tahot.
Katainen on tällä hetkellä hallitustunnustelijana poliittisesti paniikissa.
Hän on "pakkosaumassa", ja hän ei tule kykenemään johtamaan hallitusneuvotteluja
eikä mahdollista hallitusta Suomen julkisen talouden ja kansainvälisten kriisien
paineessa. SDP, Vihreät, RKP ja KD roikkuvat Kataisen lahkeessa. Kenen ote
lipeää? Vasemmisto hakee vain julkista palstatilaa kunnallisvaaleihin.
Jos Suomi saa Kataisen "patakutosen" paniikkihallituksen, niin sen tie tulee
olemaan surullisen lyhyt.
Suomen kansa tulee huutamaan Kataisen liittolaisineen ulos eduskunnasta.
Perussuomalaiset on puolue, joka vahvistuu ilman galluppeja. Näin siinä
käy!
Ovatko Suomen valtio ja sen johtajat ja poliitikot
luomamme pankkijärjestelmän orjia? Onko kansanvalta, demokratia unohdettu, koska
näyttää siltä, että markkinataloutta ja kansakuntien talouksia hallitsevat
suuret yksityiset sijoituspankit ja luottoluokittajat?
Ihmeellistä on, että valtion budjettia laativat
ministerit ja virkamiehet suuntaavat katseensa ensin pankkien sekä
luottolaitosten johtajiin. Valtionjohdon listalla kansa - poliitikon
todellinen isäntä - on vasta toisella sijalla. Tätä kummastelee tunnettu
saksalainen journalisti Dirk Kurbjuweit.
Kolme vuotta maailman euromäärältään toistaiseksi
pahimman finanssikriisin jälkeen suuret luottolaitokset tekevät
silti ennätysmäistä tulosta ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rappeutuu. Kun
tulee maksun aika, niin varat riistetään suomalaisten
selkänahasta.
Samaan aikaan pankit ja luottoluokittajat eivät ole
onnistuneet arvioimaan oikein Kreikan, Irlannin tai Portugalin lainojen riskiä.
Jonossa tulevat seuraavaksi Belgia, Espanja sekä Italia.
Näyttää siltä, että Kokoomuksesta, Keskustasta ja SDP:stä muiden pienempien
puolueiden kera on tullut pankkien ja talousjärjestelmän orjia ja satojen
miljardien eurojen velkamarkkinoiden juoksupoikia. Näiden puolueiden
linjat EU-politiikassa on menettänyt monen kansalaisen luottamuksen.
Suomessa hallitustunnustelut
käynnistyvät lähiaikoina kolmannen ja ehkä vielä neljännen tai viidennen kerran.
Aika on käymässä vähiin. Eduskuntaryhmät päättänevät kenen vetämänä. Katainen,
Urpilainen ja Soini. Siinä on marssijärjestys.
Timo Soini on todennut, että Perussuomalaiset ei
jousta kielteisestä kannastaan EU-politiikassa. Arvostan avoimuutta,
ryhdikkyyttä ja lupauksissa pysymistä. Se on arvokasta ja
ihailtavaa vastuunkantamista äänestäjille. Linjamme pitää, kiitos Timo!
On ihan ilmiselvää, että
mahdollisissa hallitusneuvotteluissa muiden puolueiden pitää tulla puolueemme
linjalle, muutoin käy niin, että syksyllä pidetään ennenaikaiset eduskuntavaalit
ja muutoksien toteuttamiseksi perussuomalaisilla kansanvallan voima ja suosio kasvaa.
Sehän on täysin selvää, että Perussuomalaiset vaikuttaa
haliltusneuvotteluihin poissaolollaan. Tämän totesi myös valtiotieteen tohtori
Jukka Tarkka YLE Radio 1:n Ykkösaamussa. Tarkan mukaan tämä voi johtaa
populismiin neuvotteluissa ja jopa uusiin vaaleihin.
Tarkan mukaan hallitukseen menossa olevat puolueet, jotka esiintyvät
perussuomalaisen populismin vastustajina, joutuvat oikeastaan turvautumaan hyvin
paljon perussuomalaisille tyypilliseen populismiin.
Hallitusneuvottelijat joutuvat ottamaan huomioon myös sen, miten ne
hallituksessa ollessaan voisivat hoitaa asiat sillä tavalla, että
perussuomalainen oppositio ei pääsisi aivan murskaamaan kaikkea mitä hallitus
yrittää.
Perussuomalaiset eivät alistu vääryydelle eikä niistä vaikenemiselle. Ei
oppositiossa eikä muuallakaan.
Perussuomalaiset vaikuttaa hallitusneuvotteluihin erittäin paljon
poissaolollaan. Miksi? Siksi kun me emme hyväksy vääryyttä emmekä petä
äänestäjiä. Perussuomalaisen nahka ei ole kaupan. Monet hallitusneuvotteluissa
olevat puolueet ovat myyneet jo aatteensa ja lupauksensa. Kansa tulee
tuomitsemaan puolueiden itsepetokset seuraavissa vaaleissa. Mätä pursuu kun
paisetta voimalla puristetaan.
Kuten Tarkka, niin myös monet muut pitävät mahdollisena, että
hallitusneuvottelut epäonnistuvat ja Suomeen syntyy vähemmistöhallitus tai
joudutaan jopa uusiin vaaleihin. Se on täysin mahdollista.
Suomen, erityisesti Lapin luonnonvarat kiinnostavat
ulkomaisia yhtiöitä. Malmia viedään jalostamattomana maasta pois eikä
yhtiöt maksa Lappiin senttiäkään yhteisöveroja.
Terveystalo on ostanut ODL:n. Lontoon
pörssiyhtiö laajentaa Suomen terveysmarkkinoilla asiakaskuntaansa. Kela maksaa,
kunnat maksaa, sinä maksat! Voitot kotiutetaan pörssiyhtiölle Lontooseen,
maksamatta Suomeen senttiäkään arvonlisä -tai yhteisöveroja.
Suomen tulevaan hallitukseen ovat monet vaaleissa
hävinneet menossa. Ovat kuin korpit haaskalla. Politiikassa kuten elämässä on hyvä
olla nöyrä mutta tarkoittaako se sitä, että punainen muuttuu mustaksi ja virhreä
punaiseksi? Sehän on värisokeutta ja kansan sumuttamista.
Vasemmiston Paavo Arhinmäellä ja Kristillisten
Päivi Räsäsellä näyttävät aatteet ja vaatteet muuttuneen vallanhalun myötä.
Vihreät ovat jo ajat sitten heittäneet metsään päivänvaloa kestävän kunniallisen
poliittisen takkinsa.
Jyrki Kataisen suunnittelema hallitus on jo nyt
tuuliajolla. Kataisen jälkeen, seuraavalla hallituksella tulee olemaan paljon
siivottavaa.
Hallitusohjelma tulee todennäköisesti olemaan
puolueiden teemoista sitä sun tätä. Kumppaneiden sitoutuminen siihen kuitataan
toteamalla mahdollisesti ja resurssien mukaan. "Sitä sun
tätä" hallitusohjelmalla luotettavuus rapisee ja puolueiden kannattajat hyppivät pois kuin
rotat laivasta.
Perussuomalaisten kannatus on maakuntalehtien
Taloustutkimukselta tilaaman kyselyn mukaan jo 22,1 prosenttia. Gallup kuulema
tilattiin sen jälkeen, kun perussuomalaiset ilmoitti jäävänsä tulevan
hallituksen ulkopuolelle.
Suomen kansaa
ei kannata aliarvioida. Kansa ymmärtää vaikeat ratkaisut. Kansa arvostaa
myös annettuja lupauksia ja aatteita. Jos puolue hyppää kaivoon, niin ei pidä
kuvitella, että sen kaikki kannattajat hyppäävät perässä.
Perussuomalaiset
ovat mittauksen mukaan nousseet Suomen suurimmaksi puolueeksi. Kannatus kasvaa
ilman vaalejakin. Vielä tulee aika muutoksille.
Suomen poliittisessa historiassa tapahtui tilanne, jossa suuren vaalivoiton
saanut Perussuomalaiset- puolue jättäytyi hallitusneuvotteluista, koska se ei
hyväksynyt kokoomuksen ja SDP:n Portugalin ja Euroopan muiden kriisimaiden
tukipaketteja ja vakausjärjestelyjä.
Näyttää siltä, että Suomeen on syntymässä häviäjien hallitus, johon Jyrki
Katainen kutsuu kokoomuksen lisäksi SDP:tä, RKP:tä, vihreitä ja
kristillisdemokraatteja.
Olen iloinen Timo Soinin ryhdikkäästä ilmoituksesta
vaikka Jytky-vaalituloksella 19,1 % kannatuksella saatiin 39 kansanedustajaa.
Puolueesta tuli eduskunnan kolmanneksi suurin kokoomuksen ja SDP:n
jälkeen. Saatujen valtakirjojen perusteella ei ole mitään syytä eikä
järkeä lähteä perumaan annettuja vaalilupauksia ja
mennä hytkyilemään hallitukseen.
Kokoomuksen ja SDP:n sorvaamaa sopimusta Euroopan vakauttamisesta oli
demareiden osalta täysi takinkääntö. SDP:n kuuden kohdan ohjelmasta ei ole
paljon jäljellä kokoomuksen kanssa sovitussa paketissa. Siinä vaatimukset ovat
joko yleisiä, kosmeettisia tai hylätyksi tulevia. Ne ovat asperiinia
hallituskuumeeseen, sanoo entinen europarlamentaarikko Esko Seppänen.
Seppäsen mielestä suomalaisvaatimuksista huolimatta Portugalin tukemisessa
pankkijärjestelmä pyritään yhä pelastamaan tekemättä siihen muutoksia – ja
ilman, että kukaan joutuisi vastuuseen aiheutuneesta sotkusta. Kannatan
juridista vastuuta. Rikoksiin syyllistyneitä vastaan tulee nostaa syyte, sanoo
Seppänen. Mielenkiintoista.
Suomessa on näillä vakausmekanismeilla voitot yksityistetty ja tappiot
sosialisoitu. Tällä ei ole mitään tekemistä markkinatalouden kanssa, eikä mitään
tekemistä toimivan pankkijärjestelmän kanssa. Vakausmekanismeilla ei pelasteta
Portugalin, Irlannin tai Kreikan kansoja, niillä pelastetaan Saksan ja Ranskan
pankkeja. Olen näin todennut Soinin kanssa jo vuodenpäivät.
Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ei saa enää vahingoittaa eikä tuhota.
Siitä olen varoittanut ja varoitan edelleen. Pahalta kuitenkin nyt näyttää. Suomen kansan hyvinvointi uhrataan pankkien ja sijoittajien eduksi.
Pääsyylliset ovat Kokoomus, takinkäännöllä vaalipetoksen tehnyt SDP sekä
muut ministeriauton takaistuimelle hamuavat pienet apupuolueet. Suunnitteilla on
vielä leikkauksia, veronkorotuksia ja pankkiverot, jotka peritään pankkien
asiakkailta. Myös sinulta. Vähäosaisten ja kerjuulle pakotettujen määrä
tulee kasvamaan. Rukoilen ja toivon lottovoittoa sinulle ja koko kansalle.
Perussuomalaisille kansalta annettu luottamus tulee varmasti kasvamaan. Se
tulee näkymään vuoden 2012 kunnallisvaaleissa ja seuraavissa eduskuntavaaleissa
2015.
Tilaisuus päästä kunnolla vaikuttamaan tulee vielä. Olen
kiinnostunut olemaan siinä silloin mukana. Tulipahan tämäkin nyt sanottua.
Yli puolet suomalaisista epäilee, että kansan valta eli demokratia ei toimi
hyvin Euroopan unionissa. Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan lisäksi
vain neljännes suomalaisista uskoo, että demokratia toimii unionissa hyvin.
Kuulun itsekin epäilijöiden joukkoon, koska Euroopan unionin intressit ovat
poliittisen eliitin ja virkamiesten käsissä ilman että kantaa kysytään
kansoilta. Suomen eduskuntaa uhataan ja pelotellaan sillä, että EU:ssa
suhtaudutaan jatkossa kielteisesti Suomen toivomuksiin, jos emme osallistu
miljardien pankkitukeen. Uhkaus vaikuttaa kiristykseltä. Ketkä
ovat uhkausesityksien lähteitä?
Markkinavoimien ja median diktatuuriin ei voi vaikuttaa politiikalla
vaikka ne vaikuttavat demokratiaan ja yhteiskuntarauhan
järkkymiseen. Niihin ei pidä kuitenkaan olla uskovaisen riippuvainen
eikä alistua koska ne ovat sananvapauden nimissä täysin demokratian
ulottumattomissa. Tosiasia on kuitenkin, että painettu sana usein vääristelee
totuutta ja osallistuu jopa syyttömien ihmisten lynkkauksiin.
Outoa demokratiaa
Taloussanomien mukaan silloin kun eurovaluuttaa
rakennettiin, siitä puolesta päättäneet virkamieseliitin edustajat kiistivät
kaikki epäyhtenäisen talousalueen riskit ja syyttivät eurokriitikoita veneen
keikuttajiksi. Nyt osa noista samoista päättäjistä leikkii edelleen
asiantuntijaa ja julistaa, että veromaksajien on paikattava heidän tekemänsä
virheet.
Kun takauksia antaneet maat joutuvat maksamaan satojen miljardien velat,
katoaa EU:lta uskottavuus. "Brysselin eliitti vaatii Suomea kunnioittamaan
lupauksiaan muille poliitikoille, ja vaikenee poliitikkojen lupauksista
äänestäjilleen.
"Demokratiassa poliitikon valta on lainassa kansalta. Se tehdään, mikä on
luvattu, vaikka siinä menisi Brysselin lounaat ja paikka
hallituksessa", kirjoittaa Timo Soini blogisivuillaan. Niin se on. On syytä
olla lojaali äänestäjiä kohtaan ja taistella aidosti koko Suomen puolesta.
Usko demokratiaan on palautettava
Jytkyn vaalivoiton jälkeen ei ole mitään aihetta kiihkoiluun, uhoiluun ja
pilvissä leijumiseen. Sivistys- ja oikeusvaltion
periaatteet pitää ymmärtää sekä tosiasiat, puutteet ja
vääryydet tunnustaa. Jyvät erottuu akanoista, myös perussuomalaisten
kansanedustajien keskuudessa. Tahtoa ja osaamista muutoksien
toteuttamiseksi tarvitaan. Vaalilupauksien toteutumista kansa odottaa. Nyt on
näytön paikka.
Suomessa eduskunta vastaa päätöksistään Suomen kansalle. Kansalaiset voivat
tarvittaessa neljän vuoden välein vaihtaa kaikki 200 kansanedustajat
eduskunnassa. Kansalaiset voivat myös vaihtaa omat eurokansanedustajat ja
kunnissa kunnanvaltuutetut. Se on kansan valtaa, jota on kunnioitettava.
Usko suomalaiseen ja eurooppalaiseen demokratiaan on palautettava. On oltava
tahtoa, yhteistyökykyä ja puhuttava avoimesti, muutoin menee kansalta usko
politiikkaan, demokratiaan ja talouteen.
Olen hyvin huolestunut miten syvälle nykyinen taloudellinen ja poliittinen
kriisi vajoaa. Miksikö? Siksi, koska suomalaisten keskeiset
elämän edellytykset vajoavat siinä mukana.
Lapin arvokkaita luonnonvaroja viedään jalostamatta ulkomaisten yhtiöiden
toimesta maailman markkinoille sijoittajien voiton maksimoimiseksi maksamatta
siitä senttiäkään yhteisöveroa Suomeen.
Suomessa metsänomistajat maksavat metsäveron ja lisäksi puun myynnistä
myyntiveron. Miksi kaivostoimintaa ei veroteta?
Olen kertonut Lapin luonnonvarojen hyväksikäytöstä tosiasiat kiertäessäni
Lapin alueella. Ratkaisuksi olen esittänyt kaivostoiminnalle
kiinteistöveroa.
Ilokseni kuulin äskettäin radiossa, että myös Lapin aluehallintovirasto on
herännyt esittämään kaivostoiminnalle kiinteistöveroa, joka sidottaisiin
louhittavaan malmimäärään. Erillisen kiinteistöveron tarkoituksena olisi
kompensoida kaivostoiminnan vaatimia suuria panostuksia liikenneyhteyksiin ja
energiaverkkoon sekä kuntien organisoimien palvelujen kustannuksia.
Olen Lapin AVI:n ylijohtaja Korvan kanssa samaa mieltä, että panostukset
eivät tule kohtuullisessa ajassa korvatuiksi nykyisen yritysverotuksen ja
palkkatuloverotuksen kautta kunnille ja valtiolle. Ristiriita kasvaa sitä
suuremmaksi mitä vähemmän malmia jalostetaan kaivospaikkakunnalla.
Viestini on mennyt perille myös päättäjille. Nyt vaan tuumasta toimeen, niin
hyvä tulee!
Ympäristöasioissa on tärkeää
tunnustaa tosiasiat ja ryhtyä toimiin turvallisen asuinympäristömme puolesta.
Huonoja lakeja, joita ei voida toteuttaa, ei kannata edes
suunnitella. Ekologista matalaenergiarakentamista ja ympäristöystävällisten
energiamuotojen käytön lisäämistä on perusteltua tukea.
On syytä edistää energiatuotannon
täyttä omavaraisuuden rakentamista Suomessa monipuolisella tuotantorakenteella
eli ydin-, vesi-, turve- ja uusiutuvan energian lähteillä. Ympäristökysymyksissä
ja ympäristöä koskevan lainsäädännön uudistamisessa on tärkeä huomioida
alueellisesti kaikkien kansalaisten yhteiset edut, infrastruktuurin
kehittäminen, turvallisuus, oikeudenmukaisuus ja
hyvinvointi.
EU:n tulvadirektiivi vaatii myös
Lapissa tulvasuojelua, ja sen toteuttamiseksi on tärkeä puolustaa ja
toteuttaa mahdollista allasrakentamisesta Kemihaaran alueelle sekä
jo valjastettujen jokien tehokkaampaa hyödyntämistä.
Mitä kansanedustajat
tekevät eduskunnassa Lapin hyväksi?
Mielestäni on tärkeää
kuunnella kansalaisia ja puuttua lainsäädännössä oleviin epäkohtiin
vallanpitäjien piirejä pelkäämättä. Kansalaisten sosiaaliset perusoikeudet on
turvattava myös huonossa taloudellisessa tilanteessa. Elämän keskeiset edellytykset pitää turvata!
On tärkeää edistää
asioita, joilla tuetaan Lapin työllisyyttä ja työpaikkojen synnyttämistä
erityisesti nuorille ja naisille. Lapin hyvinvoinnin ja tulevaisuuden
turvaamiseksi on myös erityisen tärkeää tukea lapsiperheiden elinmahdollisuuksia
alueellamme.
Mielestäni pienyrittämistä ja
palvelujen tuottamista syrjäalueilla on tuettava verotuksellisesti. On tuettava
sellaisten elinkeinoalojen kehittämistä, joilla on realistiset
elinmahdollisuudet Lapin alueella. On erityisen tärkeää olla mukana edistämässä
sellaisia hankkeita, joilla tuetaan Barentsin ja muiden arktisten alueiden
kansainvälistä yhteistyötä.
Kansanvaltaisuuden ja
oikeusvaltion periaatteiden vahvistamiseksi
Lopuksi muutama
oikeuspoliittinen ehdotukseni kansanvaltaisuuden ja oikeusvaltion periaatteiden
vahvistamiseksi.
Kansan valtaa
laillisuusvalvontaan
Lähes sata vuotta
vanha laillisuuden valvonta Suomessa on uudistettava, koska huomattavienkin
oikeusloukkausten sanktiot ovat käyneet lähes
merkityksettömiksi.
Lait ja
oikeuskäytäntö on muutettava noudattamaan
ihmisoikeussopimuksia
Euroopan
ihmisoikeussopimus on saatettu Suomessa valtionsisäisesti voimaan lain tasolla.
Tämä tarkoittaa sitä, että kaikessa julkisen vallan käytössä tulee noudattaa
tarkoin ihmisoikeussopimuksen sisältöä ja erityisesti Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen sitä koskevaa ratkaisukäytäntöä.
Lait selkeiksi ja
ymmärrettäviksi
Hyvä ja laadukas
lainvalmistelu on palautettava eduskuntaan. Lakien tulee olla yleispäteviä ja
kaikille samat. Lakien tulee olla ymmärrettäviä ja yksiselitteisiä. Lait eivät
saa olla taannehtivia ja niiden tulee olla toteuttamiskelpoisia. Viranomaisen
harkintavalta ja hallinnon asiakkaan luottamuksensuoja on täsmennettävä
yksityiskohtaisesti lainsäädäntöön.
Demokratian luonnollinen haitta on
se, että se sitoo niiden kädet, jotka suhtautuvat siihen vakavasti, kun taas
niille, jotka eivät ota sitä vakavasti, se sallii lähes kaiken (Tsekin presidentti Vaclav
Havel).
.
Toivon, että kaikki
poliittiset päättäjät, ministerit ja kansanedustajat pyrkivät työssään tekemään
ryhdikkäästi parhaansa, että suomalaista
hyvinvointiyhteiskuntaa ei enää vahingoiteta eikä tuhota.
Vaikka en saanut vaaleissa kansalta valtakirjaa, niin olen silti lähietäisyydellä ja korvakuulolla eduskunnan suuntaan. Jos joku asia mättää, niin ota yhteyttä!
Soinin sanoin vaaleissa tuli isoin jytky-voitto!
Gallupit jäivät omaan arvoonsa. Vuoden 2011 eduskuntavaalien tulos kertoo sen,
että muutosten aika on pian toteutumassa.
Sain ääniä yhteensä 2250, joka riitti tällä kertaa 2. varasijalle. Oma
tavoitteeni eduskuntaan pääsystä ei tällä kertaa toteutunut mutta
perussuomalaiset voittivat urheilutermein ilmaistuna joukkuekultaa. Itse sain yleisessä sarjassa pronssia ja miesten sarjassa kultaa.
Meillä oli hyvät mahdollisuudet saada Lapista kaksi
kansanedustajaa. Se oli lähellä!
Hanna Mäntylä tuli valituksi. Toivotan hänelle onnea ja menestystä
eduskuntatyöhön!
Kiitän äänestäjiä ja tukihenkilöitäni saamastani tuesta ja luottamuksesta.
Kiitos!
Perussuomalaisten
kansanedustajaehdokkaat ovat joutuneet ehdokkuutensa edellytyksenä
allekirjoittamaan kirjallisen sitoumuksen, että he liittyvät puolueen
eduskuntaryhmään ja myös pysyvät siinä, jos tulevat valituksi eduskuntaan.
Sitoumus on annettu ehdokkaaksi suostumisen yhteydessä.
Alpo Isomäki
arvioi kirjoituksessaan "Sopimusten laillisuus" (Lapin Kansa 12.4), että tällä olisi
jotakin tekemistä Stalinin ja Hitlerin toimien kanssa. Ei voi Isomäki juuri
kauemmaksi eksyä totuudesta. Stalinin ja Hitlerin toimien kanssa ei ollut mitään
tekemistä sopimusyhteiskunnan rakentamisen kanssa, vaan kyse oli heillä pakoista
ja käskyistä.
Perussuomalaisten
kansanedustajaehdokkaiden tapauksessa on kyse ihan puhtaasta sopimisesta, jolla
turvataan äänestäjän kuluttajansuoja – äänestäjä tietää perussuomalaista
äänestäessään äänestävänsä perussuomalaista. Jokaisella ehdokkaalla on ollut
täysi vapaus hakeutua myös muihin ryhmiin. Ketään ei ole perussuomalaiseksi
ehdokkaaksi pakotettu.
Tätä edellä mainittua mielipidekirjoitustani Lapin Kansa-lehti ei koskaan julkaissut.
Mielestäni suomalainen poliittinen
järjestelmä on suhtautunut välinpitämättömästi kansalaisten kokemiin perus- ja
ihmisoikeusloukkauksiin.
Kun pari vuotta sitten puolueiden puheenjohtajista
ainoastaan Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti minulle, että
hän on valmis tunnustamaan virallisesti oikeusloukkausten määrän Suomessa, niin
vakuutuin siitä,
että Perussuomalaiset haluavat toimia päättäjinä, jotka eivät katso pelkästään
kunnan tai valtion, vaan ennen kaikkea kansalaisten etua. Silloin
lyötiin Timon kanssa kättä päälle
kansanedustajaehdokkuudestani.
Minun arvomaailmassani on tärkeää kuunnella
kansalaisia ja puuttua lainsäädännössä oleviin epäkohtiin vallanpitäjien piirejä
pelkäämättä. Haluan erityisesti varmistaa ja turvata parempaa elämänlaatua
kansalaisille ja yrityksille: Tehdä todeksi sosiaaliset oikeudet, oikeuden
työhön, oikeuden omaisuuteen ja oikeuden saada oikeudenmukainen kohtelu kaikessa
viranomaistoiminnassa.
Sota
ei yhtä miestä kaipaa, näin sanotaan. En anna katteettomia lupauksia.
Pyrin
toimimaan parhaan kykyni mukaan Tuntemattoman sotilaan vänrikki Koskelan tavoin
ajaessani kannattajieni etuja sekä toimiessani Suomen ja Lapin
paremman tulevaisuuden puolesta.
Demokratian tulokset julkistetaan sunnuntai-iltana 17.4. Sitä kunnioitamme ja vaalimme.
Jos kannatat valintaani eduskuntaan, niin takaan, että äänesi kuuluu myös siellä!
Lapin kansan järjestämän Ranuan baariparlamentti
-vaalitilaisuuden uutisoinnissa (7.4.) annettiin puutteellisesti virheellinen
kuva siitä, kun totesin, että "uraania voi pistää
vaikka suuhun". Puhuin kaivosteollisuudessa syntyvästä sivukivituotteesta, joka
sisältää uraania.
Mahdollisten väärien käsityksien syntymiseksi,
totean, että kyseisessä keskustelussa sanoin ja tarkoitin, että uraani on
maapallolla melko yleinen alkuaine, jota on esimerkiksi kallioperän graniitissa
kaikkialla. Keskimäärin uraania on maaperässä noin neljä grammaa tonnissa ja
merivedessä kolmisen milligrammaa tonnissa. Esimerkiksi metsäkanalinnut
jauhavat kivipiirassaan uraania sisältävää kiviainesta sairastumatta syöpään.
Samoin ihmiset, jotka uivat merivedessä.
Vertauksellani tarkoitin sitä, että
Lapin alueen kaivosteollisuudessa sivukivituotteena syntyvää uraania sisältävää
kiviainesta voi ottaa talteen ihmisten terveyttä vaarantamatta.
Olen sitä mieltä, että esim. kultakaivoksien yhteydessä on järkevää ottaa uraania sisältävä kiviaines talteen ja hyödyntää sitä maailman markkinoille. Tiesitkö muuten, että uraanin verotus vääristää sähkön hintaa Suomessa? Se näkyy myös sähkölaskussasi!
Työnteolla ja yrittämisellä vahvistetaan ja ylläpidetään hyvinvointia Lapissa. Työpaikat eikä rahat tipu taivaasta.
Lisäksi saman vaalitilaisuuden uutisoinnissa tuotiin esiin puutteellisesti
allekirjoittaneen kommentti ulkomaalaisista marjanpoimijoista. Totesin
puheessani, että jos Lappiin tuodaan marjanpoimijoita, niin heidän
olosuhteistaan ja ohjeistuksesta pitää huolehtia.
Vaalityöni aikana olen tavannut paljon ihmisiä ja
kuunnellut heidän elämään liittyviä huolia. Olen myös perehtynyt poliittisen
eliitin päätöksiin sekä seurannut päiväpolitiikkaa. Taivaasta ei tipu
työpaikkoja eikä euroja. Suomalaista hyvinvointivaltiota on vahingoitettu ja
tuhottu. Työllä ja yrittämisellä luodaan ihmisille mahdollisuuksia ja elämisen
edellytyksiä.
Olen saanut vaalikentältä ainutlaatuista oppia
ja elämänkokemusta. Kiitos teille ihmiset. On ollut ilo ja kunnia keskustella
kanssanne arkipäiväänne ja Lapin tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Liikun ja tapaan ihmisiä
Rovaniemen, Kemin ja Tornion alueilla 16.4.asti.
Jos tulen valituksi eduskuntaan, niin olen aina
valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan kanssanne. Se on
mielestäni kansanedustajan velvollisuus. Asioihin pitää tarttua ja ne on
hoidettava heti kuntoon.
Perussuomalaisten suosiota on yritetty horjuttaa
aborttikysymyksellä: Timo, saako raiskauksen uhrille tehdä abortin? Mitä
abortti tarkoittaa, lääketieteellisesti siis. Mitä se on kirkon mielestä, en ota
kantaa. Kunnioitan Timon ja muiden ihmisten uskonnollisia
vakaumuksia.
Raiskauksen uhrille voidaan antaa pillerihoito tai
asentaa kierukka, yksinkertaisia toimenpitetä. Elämä on arvokas, myös minun
mielestäni. Elämä ei kuitenkaan ala ennen munasolun kiinnittymistä kohdun
seinämään. Aborttihan tarkoittaa jo kiinnittyneen munasolun poistamista
lääkkeillä tai kirurgisesti. Raiskauksen uhrille on aikaa 120 tuntia asettaa
kuparikierukka yhdynnästä, ilman että edes tarvitsee harkita aborttia.
Kärpäsestä on tehty tosi iso härkänen.
Tiesitkö, että sotien
jälkeen Suomi maksoi entiselle Neuvostoliitolle sotakorvauksia
nykyrahassa yli viisi miljardia euroa. Nykyinen valtaa pitävä poliittinen elitti
on saanut Suomen vakavaan kriisiin. Nyt valtiolla eli meillä veronmaksajilla on
velkoja ja takauksia yli 100 miljardia. Poliittinen eliitti mässää
verorahoillamme tukien vieraiden valtioiden pankkien huonoa taloudenpitoa, ja
jättämällä oman kansan heitteille. Elämä on tullut ja tulee
entistä kalliimmaksi, jos muutosta ei tule. Sinä maksat - me maksamme - ja
hyvinvointiyhteiskunta kärsii.
Vallankäyttäjät ovat aliarvioineet
kansalaisia. Murretaan yhdessä vanhojen puolueiden ylivalta.
Nyt on tärkeää, että me kaikki
lappilaiset osallistumme vaaleihin! Emme alistu vääryydelle emmekä vääryyksien
tekijöille! Tehdään muutos! Demokratia on kansa ja rohkea kansa
päättää. Arvostan ja kunnioitan demokratian toteutumista!
Me lappilaiset elämme todellisuudessa ja meillä on
oikeustajua ja rohkeutta. Pane torvet soimaan vaalinumerostani!
Äänestyskopissa piirrettävä numero on 32. Se
on minun ja sinun numerosi. Se on tuki Suomen ja
Lapin tulevaisuudelle.
SAK ja joukko suomalaisia kansalaisjärjestöjä on
esittänyt, että seuraava hallitus ryhtyisi valmistelemaan lakiin kirjausta
järjestöjen kanneoikeudesta. Tavoitteena on, että järjestöille säädettäisiin
itsenäinen kanneoikeus työelämään, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvissä
asioissa.
Erityisesti yhdenvertaisuuden loukkauksia koskevat
oikeudenkäynnit ovat sellaisia, joissa on eduksi, jos niitä henkilöitä, joita
loukkaus koskee, on enemmän kuin yksi. Järjestöjen kanneoikeus helpottaisi
merkittävästi tällaisiin prosesseihin ryhtymistä ja vähentäisi myös yksittäisen
henkilön kuluriskiä. Sen seurauksena yhdenvertaisuutta koskevien säännösten
kunnioittaminen tehostuisi ja kansalaisten perustuslaissa turvatut perusoikeudet
toteutuisivat paremmin kuin nykyisin.
Järjestöjen kanneoikeus sopisi hyvin myös
työoikeudellisiin kysymyksiin, koska niissä useinkin on kysymys myös
työntekijöiden yhdenvertaisesta kohtelusta. Tällaisen kanneoikeuden
ennaltaehkäisevä vaikutus harmaan
talouden estämisessä parantaisi myös markkinoiden
toimivuutta kilpailluilla markkinoilla, joten uudistuksella olisi myös
myönteisiä kilpailuoikeudellisia vaikutuksia. Reilu kilpailu on EU:n
sisämarkkinoilla tavoiteltava asia ja järjestöjen kanneoikeus parantaisi tällä
tavalla epäsuorasti myös EU:n yhteisöoikeuden tavoitteiden
toteutumista.
Tällainen järjestöjen prosessuaalinen oikeus on
olemassa Suomessa jo nykyisinkin eräissä ympäristöoikeudellisissa asioissa.
Rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella järjestöllä on toimialaansa
kuuluvissa asioissa toimialueellaan oikeus valittaa kaavan ja
rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevasta päätöksestä.
Maakuntakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä
on valitusoikeus myös valtakunnallisella järjestöllä, kun kysymys on
valtakunnallisten alueiden käyttötavoitteiden vastaisuudesta. Näissä tilanteissa
on kysymys yleisestä edusta. Aivan samalla
tavalla yhdenvertaisuuden toteutuminen koskee muitakin kuin vain niiden
henkilöiden etua, jotka ovat kulloisessakin prosessissa mukana.
Tämän vuoksi
järjestöjen kanneoikeus esitetyllä tavalla on kannatettava asia.
Galluptutkimuksen mukaan Suomessa koetaan ensimmäistä kertaa
sotien jälkeen historiallinen muutos.
Perussuomalaiset on tuoreimman kyselyn mukaan Suomen toiseksi
suurin puolue. Olemme ohittaneet sekä Keskustan että SDP:n. Tämä ei ollut
minulle yllätys. Helsingin Sanomien teettämän tutkimuksen mukaan kannatuksemme
on 18,4 prosenttia. Suomen kansa vaatii tosissaan muutosta. Kansa päättää.
Luojan kiitos!
Kansa on valveilla. SDP:n kannatus tulee vielä laskemaan, samoin
Keskustan. Vanhojen puolueiden ylivalta on murtunut! Gallupit eivät
kuitenkaan äänestä - sen tekevät ihmiset.
Me perussuomalaiset olemme valmiina ottamaan vastuun jos
kansalaiset niin päättävät. Sitä luottamusta ei petetä!
Perussuomalaisten toiminnan perustana ovat rehellisyys,
oikeudenmukaisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, työn ja yrittämisen kunnioittaminen
sekä henkinen kasvu. Tältä arvopohjalta suuntaamme kohti eduskuntavaaleja ja
eduskuntatyötä!
Tulen tekemään parhaani, että Suomen kansaa ei enää vahingoiteta
eikä tuhota! Se on lupaukseni! Äänesi ei mene minussa hukkaan!
Sain tietää vaalinumeroni. Se on 32. Nyt sinäkin sen
tiedät. Sinä päätät, että huhtikuun 17. päivä alkaa muutos! Voimia sinulle!
Korkeimman oikeuden
presidentti Pauliine Koskelosallisi yksityisten
pysäköinninvalvontayritysten periä parkkisakkoja. Eduskunnan
perustuslakivaliokunta on toista mieltä. Mielestäni asiaa on
syytä katsoa myös kansalaisten oikeusturvan kannalta.
Korkeimman oikeuden mukaan yksityinen
pysäköinninvalvonta on sopimukseen perustuvaa toimintaa, jolla parkkiyhtiöt
voivat antaa pysäköintirikkeitä koskevia valvontamaksuja. Tätä toimintatapaa
voidaan pitää järkevänä, koska kunnalliset pysäköinninvalvojat eivät riittävästi
kykene pysäköintiä yksityisalueilla valvomaan.
Kiinteistön omistajalla on oltava oikeus määrätä,
kuka pysäköi omalle pihalle. Perustuslakivaliokunnan kanta siitä, että
pysäköinninvalvontaan liittyisi jotenkin julkisen vallan käyttämistä, on
yksityisen omistusoikeuden ja sopimusvapauden kannalta omituinen. Asia ei voi
olla niin, että omalla pihalla ei voisi kieltää pysäköintiä kuin viranomainen.
Siitä huolimatta, että korkeimman oikeuden linja
yksityisen pysäköinninvalvonnan puolesta on oikea, asiaan liittyy myös monia
oikeusturvan kannalta kiperiä pulmia.
Asiaa on tarkasteltava myös tavallisen kansalaisen
kannalta. Kun parkkiyhtiöiden tulot ovat riippuvaisia valvontamaksujen
antamisesta, voi tästä seurata, että maksuja annetaan silloinkin, kun siihen ei
olisi aihetta. Jos valitustienä lisäksi on kallis oikeudenkäynti, moni
valvontamaksun saanut ei välttämättä kykene oikeusturvaansa
toteuttamaan.
Toinen ongelma on myös parkkiyhtiöiden
työntekijöiden pätevyys tehtäviinsä, On tärkeää, että pysäköinninvalvontaa
suorittava henkilökunta on ammattitaitoista eikä tee virheitä
huolimattomuuttaan. Oikeusturvan kannalta yksityisilläkin pysäköinninvalvojilla
on oltava tehtäviinsä riittävä koulutus ja kokemus.
Uuden eduskunnan on vaalien jälkeen nopeasti
säädettävä ymmärrettävä ja yksiselitteinen yksityistä pysäköinninvalvontaa
säätelevä laki, jossa otetaan tarkoin huomioon kansalaisten oikeusturva. Tulen
julkistamieni politiikan puhdistamisen teesien mukaisesti valvomaan, että
eduskunta ja hallitus hoitavat lainvalmistelun parhaalla mahdollisella tavalla
kansalaisten oikeusturvanäkökohdat huomioon ottaen.
Tulvasuojelu ja energiantuotanto
ovat tärkeitä pitkän tähtäimen asioita, joihin liittyy kaikkien lappilaisten
yhteinen etu, infrastruktuurin kehittäminen, turvallisuus, oikeudenmukaisuus ja
hyvinvointi.
Normaali virtaama
Kemijoessa esim. Jätkänkynttilän yläpuolella keväisen tulvahuipun aikana on noin
2 500 m3/s. Todennäköisyys suurtulvan syntymisestä on realistinen.
(Esim. Legendaarinen Saulin tulva 1859, jolloin tulvavesi nousi Rovaniemen
kohdalla 10 metriä). Kun suurtulva iskee, niin Jätkänkynttilän kohdalla Kemijoen
virtaus kaksinkertaistuu ja veden pinnan tiedetään nousevan
pahimmillaan kesäpinnasta jopa neljä metriä.
EU-direktiivi
edellyttää, että kaikilla jäsenmailla on tulvanhallintasuunnitelma, sisältäen
tulvien ehkäisyn, suojelun ja valmiustoimet valmiina vuoteen 2015. Kemijoki Oy
selvitti vuonna 2010 Lapin liiton pyynnöstä, millaisia tekoaltaita voitaisiin
rakentaa Kemijoen tulvien ehkäisemiseksi ja sähköenergian tuottamiseksi.
Yhtiö päätyi neljään erilaiseen vaihtoehtoon, joista kaksi
on täysin uutta. Jokiyhtiön mukaan jokainen vaihtoehto on energiataloudellisesti
kannattava, eikä niiden rakentamiseen tarvittaisi kuntien tai valtion
rahaa.
Kemijoki Oy:n mukaan
uudella monitoimialtaalla voitaisiin estää lähes kokonaan Kemijärveä, Kemijoen
pääuomaa ja Rovaniemeä uhkaavat tulvavahingot. Allas säästäisi parhaimmillaan
yli 1 300 rakennusta vahingoilta, jos Kemijoessa koetaan vuosisadan pahin tulva.
Virtaamalla 5 100 m3/s Saarenkylän ja Koskenkylän alueella jäisi suurtulvan alle
noin 600 asuinrakennusta. Vuosisadan pahimman tulvan seurauksena Saarenkylän
City-Marketin parkkipaikalla olisi lähes puoli metriä vettä.
Kemijärven
ylävesipintaa ei asiantuntijoiden näkemysten mukaan tarvitsisi missään vaiheessa
ylittää Kemihaaran altaan ansiosta. Suurtulvan iskiessä Kemijärven veden pinta
nousisi lähes metrin lupaehtojen yläpuolelle ilman Kemihaaran monitoimiallasta.
(1/250v).
Kittilän kokemassa
vuoden 2005 tulvassa syntyi suuria vahinkoja. Tuona vuonna lumen vesiarvo oli
korkeintaan keskimääräinen. Talven lumimassojen nopea sulaminen yhdistettynä
sopivaan sademäärään aiheuttaisi vähintään samanlaiset tuhot kuin vuonna 2005
Kittilässä koettiin. Kittilän kävisi siis vielä huonommin, jos lumen vesiarvo
olisi korkeampi, lumi sulaisi nopeasti ja vielä sataisi. Mahdollinen
Tepaston allas pelastaisi myös Kittilän tulevilta tulvatuhoilta.
Kemijoen ja Kitisen
sähköntuotantokapasiteetti nykyisin on noin 4 500 GWh, ja teho on noin 1 160 MW.
Kemihaaran tuoma lisäenergia riippuu allasversiosta, joista suurin on noin 320
GWh vuodessa mikä tarkoittaa euroina noin 20 miljoonaa.
Lisää säätötehoa
saataisiin noin 300 MW, millä voitaisiin turvata kaikkien Suomeen suunniteltujen
tuulivoimaloiden (2 500 MW) tarvitsema säätöteho. Kemihaaran altaan kaltainen
hanke ei maksa veronmaksajille senttiäkään.
Kemihaaran alueelle
suunnitellut vaihtoehdot tuottaisivat kiinteistöveroa riippuen valittavasta
vaihtoehdosta noin 1,7 - 1,9 miljoonaa euroa vuodessa.
Jos tulvasuojelu ja
energiantuotanto toteutetaan tärkeän yksityisen edun nimissä, niin siitä
aiheutuva haitta on mielestäni peruste vesivoimayhtiön kiinteistöveron
korottamiselle. Tämä hyöty tulee suoraan niille kunnille, jotka kuuluvat
haittavaikutuksien piiriin koko vesistöalueella.
Vaalikiertueeni toinen vaihe Lapissa on alkanut. Vaaleihin on kuitenkin vielä
aikaa ja työ jatkuu. Huhtikuun 17. päivä häämöttää.
Olen tavannut ja kuunnellut ihmisiä eri paikkakunnilla. Vaaliteesiesitteitä
ja lehtiä on jaettu ja keskusteluja käyty. Perussuomalaisten kannatus kuuluu
ihmisten mielipiteissä ja gallupeissa. Gallupit eivät äänestä, mutta ihmisen
mielialoista ne kertovat. Monella on hätä!
Perussuomalaisten kannatus on noussut tasaisesti koko maassa. Nyt
ovat lappilaiset mukana tekemässä suomalaista poliittista historiaa. Luotan
lappilaisten oikeustajuun ja rohkeuteen. Vääryyttä eikä vääryyksien tekijöille
pidä alistua.
Olen kirjoittanut mielipiteitäni eri lehtiin. Maakuntalehdet eivät ole niitä
jostain syystä julkaisseet. Ei se mitään. En rutise. Kyllä lappilaiset tietää.
Demokratia herää ja vahvistuu.
Oma Lapin Tulevaisuus -niminen vaalilehti ilmestyy parin viikon kuluttua.
Tukihenkilöt tulevat jakamaan lehteä koko Lapin alueella. Postilaatikossasi on
pian lehti, joka sisältää mukavien yllätyksien kera täyttä asiaa!
Kun näet minut vaalikentällä, niin tule rohkeasti keskustelemaan.
Sinä olet
oman elämäsi paras asiantuntija.Sinua pitää kuunnella! Lapin tulevaisuus on
sinun käsissäsi. Et ole yksin. Sinä vaikutat ja päätät! Tehdään yhdessä muutosta Lapin ja koko Suomen puolesta!
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) harkitsisi
valtakunnanoikeudesta luopumista. Sasi katsoi Ylen Aamu-tv:ssä 23.2.2011, että
ministereitä koskevat asiat voitaisiin käsitellä
hovioikeudessa.
Länsimaiseen
oikeusvaltioon kuuluu, että tuomioistuimet ovat riippumattomia
lainsäädäntövallasta ja toimeenpanovallasta. Vallan tulee vallanjaosta
riippumatta kuulua demokratiassa kansalle. Näin ollen tuomiovaltakaan ei saa
olla kansanvaltaa nakertavaa ja tuhoavaa vallankäyttöä.
Ihminen on taustaltaan
yhteisöllinen eläin. Geneettisesti ihminen sopeutuu parhaiten paljon pienempiin
yhteisöihin kuin ovat valtiot. Tutkimusten mukaan tällainen pienempiin
sosiaalisiin viiteryhmiin hakeutuminen voi johtaa helposti siihen, että valtaa
käytetään tuon oman ryhmän eduksi muiden kustannuksella.
Suomessa julkista valtaa
edustavat instituutiot ja eri viranomaiset ovat ottaneet paljon kansalle kuuluvaa
valtaa. Nämä sosiaaliset ryhmät tosiasiassa täydentävät itseään ja suojelevat
oman viranhaltijakuntansa jäseniä silloinkin, kun nämä loukkaavat tavallisten
kansalaisten oikeuksia.
Mitä suurempi, räikeämpi
ja röyhkeämpi viranomaisen tekemä oikeusloukkaus on tavallista kansalaista tai
yritystä kohtaan, sitä vahvempaa on suojelu ja peittely viranhaltijakaverin
eduksi. Joskus jopa oikeusloukkauksista valittaneita lavastetaan rikollisiksi
tai mielisairaiksi, jotta virkakunnan teot peittyvät.
Ylintä valtaa
tavallisten ihmisten ja yritysten kohtaamien oikeusloukkausten peittelyssä
käyttävät korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsenet. Nämä
ihmiset ovat kansalle ja jopa kansan valitsemille kansanedustajille
tuntemattomia henkilöitä, joiden käyttämää suurta valtaa ei valtamediakaan juuri
koskaan kriittisesti seuraa. Miksi kukaan ei vaadi KHO:n presidentin eroa,
vaikka hän on oikeusasiamiehen mukaan toiminut perustuslain vastaisesti?
Virkavaltaa vastaan
tulee toimia tuomalla tuomiovaltaan kansanvaltaa. Meillä tulee olla ylimpiä
laillisuusvalvojia, jotka valvovat virkavallan käyttäjiä. Ylin valvoja tai
ylimmät valvojat tulee valita kansanvaltaisesti. Suomi tarvitsee myös
perustuslakituomioistuimen, joka on kansanvaltaisesti valittu.
Kansanvaltaisesti
valituilla oikeuden valvojilla ja tuomareilla tulee tietenkin olla riittävä
koulutus ja kokemus tehtävään, mutta vallan ja sitä myötä valvonnan valvojia ja
ylimpiä tuomareita kohtaan on tultava yleisestä kansanvaalista, joka voidaan
järjestää eduskuntavaalien yhteydessä.
Lähes kaikki Kansaneläkelaitoksen
etuudet ovat jääneet huomattavasti jälkeen palkkojen kehityksestä, kertoo Kelan
Sosiaalivakuutus-lehti (4/2010). Lehti on vertaillut Kelan maksamien etuuksien
reaaliarvon muutosta vuosina 1991–2010.
Tutkijoiden mukaan köyhyys on
hyväksytty Suomessa. Perusturva, joka koostuu useista eri etuuksista, on
kokonaisuutena jäänyt 20 vuoden aikana ansiotasosta jälkeen jopa 40
prosenttia.
Tutkimustiedon perusteella on
aihetta olla huolissaan kasvavasta eriarvoisuudesta. Näyttää siltä, että
poliittiset päättäjät eivät halua ryhtyä toimiin, joilla yhteiskunnan
jakautuminen voitaisiin estää. Perusturvaan ei ole tehty korotuksia silloinkaan,
kun siihen olisi ollut varaa.
Samaan aikaan on tehty päätöksiä,
joiden seurauksena asumisen, ruoan ja sähkön hinta on noussut. Myös verotuksen
painopistettä on siirretty kulutukseen, mikä rasittaa eniten juuri
vähävaraisia. Tämä kehitys tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että erityisesti
lapsiperheille, pienituloisille, eläkeläisille ja työttömille jää koko ajan
vähemmän rahaa.
On siirryttävä uuteen aikaan.
Kaikkia perusturvaan liittyviä kustannuksia pitää tarkastella
yhtenä kokonaisuutena. Asumisen, terveydenhuollon, peruselintarvikkeiden ja
sähköenergian hinnoittelua ja verotusta on katsottava kansalaisten
yhdenvertaisuuden kannalta. On laadittava kansallinen talous- ja veropoliittinen
ohjelma, jolla estetään kansalaisten perusturvaan kuuluvien hyödykkeiden
eriarvoistava hintakehitys.
Kaikilla on vastuu siitä, että
suomalainen yhteiskunta ei jakaudu kahtia. Hyvinvointiyhteiskunnan
vahingoittaminen ja tuhoaminen on lopetettava.
Suomi on vaivihkaa liukunut
lähemmäksi keskustapuolueen ja kokoomuksen havittelemaa tasaveroa. Hallituksen
hyvätuloisille suuntaamat veroalet ja varallisuusveron poisto ovat supistaneet
verohaitaria. Verotuksen painopistettä on tietoisesti siirretty valtion
tuloverotuksesta jo käytössä olevaan tasaveroon eli kunnallisveroon.
Valtiovarainministerin tilaama
verotyöryhmän raportti vaikeuttaa tilannetta. Työryhmä pienentäisi palkkaveroa
mutta kiristäisi arvonlisäveroa, kiinteistöveroa ja valmisteveroja. Köyhimpien
ihmisten on pakko käyttää rahoistaan suhteellisesti suurempi osa
välttämättömyystarvikkeisiin, kuten ruokaan, asumiseen ja vaatteisiin. Työryhmän
esityksessä sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus korostuu entisestään. Käytännössä
pienituloiset jäisivät jälkeen ja tuloerot vain kasvaisivat.
Arvonlisäveron
korotus nostaa hintoja, seurauksena ihmisten ostokyky heikkenee sekä
pienyrittäjiltä katoavat maksukykyiset asiakkaat.
Tuloerot ovat kasvaneet Suomessa
viimeiset viisitoista vuotta, mutta konkreettisiin tekoihin ilmiön
pysäyttämiseksi tai edes hillitsemiseksi ei ole ryhdytty eikä edes suunniteltu.
Kokoomuksen julkistama veropolitiikka tarkoittaa
sitä, että pienituloiset osallistuvat yhteisiin menoihin yhä suuremmalla
osuudella tuloistaan ja lähestyvät rikkaiden veroastetta. Tämä tarkoittaa
tulontasauksista luopumista ja eriarvoisuuden lisääntymistä.
Asiantuntijoiden mukaan
progressiivisuus kuuluu länsimaiseen demokratiaan. Progressiivisen verotuksen merkitys on koko ajan
heikentynyt ja maksamme aiempaa enemmän veroja tasaveroina. Kansalaisten suoraan
maksamista välittömistä veroista keskimäärin enää runsas viidennes on
progressiivista valtion palkkaveroa, kun kymmenen vuotta sitten osuus oli vielä
kolmannes.
Poliittinen eliitti näyttää pyrkivän
mahdollisimman kauas pois kansasta ja tulopuoli järjestellään siten, että raha
virtaa eliitin taskuihin ja sijoitussalkkuihin. Aliarvioiko hallituksen
veropolitiikka kansalaisten oikeustajua?
Nykyinen veropolitiikka on saatava nurin nousemalla
verobarrikadeille äänestämällä huhtikuussa eliitti ulos
eduskunnasta! Muutos toteutuu perussuomalaisella voimalla!
Osallistuin 24.1 Suomen apteekkariliiton
järjestämään keskustelutilaisuuteen Rovaniemellä. Sain kuulla, että Suomessa
on noin 800 apteekkia. Lähes joka kunnassa on apteekki. Lääkkeiden myyntiin on
apteekeille lääkelain myötä syntynyt yksinmyynti eli monipolioikeus. Apteekit
hinnoittelevat "kartellimaisesti" hyvällä myyntikatteella myynnissä
olevat itsehoitolääkkeet.
Ryhdyin pohtimaan ja kysymään eri asioita
kuluttajan kannalta. Kun Lapissa, syrjäseudulla
asuva ihminen tuntee esimerkiksi närästystä tai päänsärkyä, niin voi hän joutua
tekemään jopa satojen kilometrien matkan lähimpään apteekkiin saadakseen
vaivaansa reseptivapaita lääkkeitä. Kuluttajalle liikkuminen maksaa ja vie aikaa
- Lääkepurkille tulee hintaa! Viiden euron särky -tai kuumelääke tulee maksamaan
syrjäseudulta apteekkiin matkaavalle kuluttajalle moninkertaisesti
enemmän.
Apteekkareiden mielestä lääkemarkkinointia Suomessa ei tulisi muuttaa,
koska se voi vaikuttaa apteekkien kannattavuuteen ja
kuluttajien lääketurvallisuuteen. Tämä huoli tuli selvästi esiin tilaisuudessa,
kun ryhdyttiin keskustelemaan itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamisesta.
Lääkemarkkinoita on vapautettu Keski-Euroopassa
ja viime vuosina muissa Pohjoismaissa. Norjassa,
Tanskassa ja Ruotsissa itsehoitolääkkeiden myynti on sallittu apteekkien lisäksi
päivittäistavarakaupalle. Esimerkiksi Norjassa on tällä hetkellä yli 6100
itsehoitolääkkeitä myyvää päivittäistavarakauppaa, huoltoasemaa ja
kioskia.
Pohjoismaisten kokemusten mukaan
itsehoitolääkkeiden kaupan vapauttamisen ei ole todettu johtaneen
lääketurvallisuuden heikentymiseen lääkkeiden kokonaismyynnin lievästä kasvusta
huolimatta. Itsehoitolääkkeiden hinnat ovat kilpailun seurauksena laskeneet ja
niiden saatavuus kuluttajille on parantunut.
Suomessa lääkelakia on uudistettu vuonna
2006 siten, että nikotiinivalmisteiden myynti sallittiin luvanvaraisesti
päivittäistavarakaupoille, kioskeille ja huoltoasemille.
Olen sitä mieltä,
että Suomessa itsehoitolääkkeiden myynti tulisi sallia
päivittäistavarakaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla. Tämä
selkeästi edistäisi kilpailua itsehoitolääkkeiden markkinoilla, alentaisi niiden
hintoja, vähentäisi kuluttajien lääkemenoja ja parantaisi
merkittävästi lääkkeiden saatavuutta.
Itsehoitolääkkeiden kaupan vapauttaminen ja hinnan lasku
hyödyttäisi kaikkia kuluttajia, eniten mm. pienituloisia ja vanhus- ja
eläkeläistalouksia. Lääkkeiden saatavuuden paranemisen ohella myönteisiä
vaikutuksia syntyisi mm. autoilun vähenemisen ja liikenteen ilmastokuormituksen
pienenemisen muodossa.
Nyt asiaan perehtyneenä katson, että itsehoitolääkkeiden myynnin
purkamiselle apteekkimonopolista on järkeviä perusteita. Erityisesti siksi,
koska ihminen ja elämä on arvokas.
Lapin Kansan artikkelissa
"Perussuomalaisten vaalivoittoko varma? (18.1) väitetään, että allekirjoittanut
on riidellyt ja käynyt kipakkaa keskustelua Hemmo Koskiniemen kanssa lehtien
palstoilla ja netissä. Tämä väite ei pidä paikkansa. Koskiniemi on kohdistanut
väitteensä Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto EOK ry:n. Itse toimin
yhdistyksessä toiminnanjohtajana. Yhdistyksen hallitus kuitenkin päättää
yhdistyksen linjauksista.
Koskiniemen väitteisiin hänen useissa kirjoituksissaan ovat vastanneet
EOK:n liittohallituksen edustajat useilla kirjoituksilla printtimediassa ja
Internetissä. Minulla ei ole ollut syytä tai tarvetta lähteä Koskiniemen kanssa
riitelemään tai edes väittelemään. Onhan EOK:lla ollut liittohallituksen
edustajana tuossa oikeusturvapoliittisessa väittelyssä käytössään
oikeustieteestä väitellyt tohtori.
Toisaalta demokraattisen
puoleen sisällä kuuluu käydä julkistakin keskustelua erilaisista näkemyksistä,
sillä mitään Pohjois-Koreassa tyypillistä yksimielisyyden mallia ei ole syytä
kenenkään vaatia.
Perussuomalaisille ei ole
heikkous vaan vahvuus, jos joistakin asioista jäsenistön ja ehdokkaiden välillä
on myös keskenään eriäviä kantoja. Demokraattisesti päätettyjä ohjelmia ja
linjauksia tulee kuitenkin jokaisen noudattaa kuten myös asiallista
käyttäytymistä.
Heräsin aamulla kuudelta. Ajattelin kääntää kylkeä
ja jatkaa nukkumista. Kuitenkin jostain syystä vaistoni kehoitti nousemaan ylös.
Jotain on tapahtunut. Keitin kahvit ja kävin postilaatikolla hakemassa Lapin
Kansan ensimmäisen tabloidin kahvipöytään.
Lehden etusivulla rovaniemeläinen suutari Liisa
Helin kertoo valinneensa Soinin eli Perussuomalaiset. Hienoa, niin moni muukin
lappilainen, totesin mielessäni, sillä monet tapaamani ihmiset ovat sen minulle
kertoneet.
Käänsin sivua ja siinä se oli! Lapin Kansan ja
Pohjolan Sanomien tilaama Gallupkysely kertoo otsakkeessa, että "Persut
porskuttaa, kepu syöksyssä". Perussuomalaisten
kannatus 16.7 prosenttia on Lapissa yli valtakunnan keskiarvon. Tuli mukava
olo.
Uutinen ei ollut kuitenkaan minulle yllätys, sillä
luotan lappilaisten oikeustajuun ja rohkeuteen. Gallupin tulos kertoo,
että lappilaiset haluaa puolustaa yhteiskuntaa.
Lähetin Timolle viestin ensimmäisistä
kannatusluvuista Lapissa. "Aamu alkoi mukavasti, kun
sain tietää Jarmolta Rovaniemeltä, että Lapin Kansan mukaan Perussuomalaisten
kannatus on Lapissa 16,7 prosenttia. Nyt tämä kannatus pitää kuitenkin saada
ääniksi ja sitä kautta saavuttaa vaaleissa voitto”, sanoi Timo viestin
saatuaan MTV3:n Huomenta Suomi-lähetyksessä. Timo oli
iloinen, niin minäkin. Kiitos ihmiset.
Vaaleihin on vielä lähes kolme kuukautta aikaa.
Gallupit eivät äänestä mutta kertovat, että Lapissa ihmiset eivät nuku
vaan elävät todellisuudessa. Hallituspuolueet, Kokoomus
apupuolueensa keskustan kanssa on tietoisesti uhraamassa Suomen kansan
hyvinvoinnin, eurovaluutan, saksalaisten ja ranskalaisten pankkien sekä
sijoittajien pääoman pelastamiseksi.
Eläminen Suomessa on käynyt ja käy
entistä kalliimmaksi. Tällä vastuuttomalla ja välinpitämättömällä
nykymenolla tulee olemaan katastrofaalisia seurauksia monen yksilön ja
perheen elämän keskeisiin edellytyksiin.
Lähdin mukaan politiikkaan siksi, kun en enää
kehdannut katsoa sivusta suomalaisen yhteiskunnan tuhoamista. Jokainen ihminen
ja elämä on arvokas.
Me lappilaiset tiedämme, että pelko ja vääryydelle
alistuminen on suurin oikeusturvariski! Suomalaista yhteiskuntaa ei saa enää
vahingoittaa ja tuhota. Muutetaan gallupit ääneksi. Siihen tarvitaan sinun
tukeasi huhtikuun vaaleissa.
Vakuutusoikeus ratkaisee vuosittain 6 000
sosiaaliturvaan liittyviä valitusasiaa, joissa ratkaisu olennaisesti riippuu
lääketieteellisestä asiantuntemuksesta. Asiantuntemuksensa turvaamiseksi
vakuutusoikeuden kokoonpanoon kuuluu lääkärijäseniä. Lisäksi vakuutusoikeus
voi pyytää tuomioistuimen ulkopuoliseltakin asiantuntijalta lääketieteellisen
lausunnon.
Useat kansalaiset ja kansalaisjärjestöt ovat
kuitenkin jo vuosien ajan esittäneet perusteltua epäluottamusta vakuutusoikeuden
lääkärijäsenten roolia ja toimintaa kohtaan. Lääkärien osallistuminen
tuomioistuimen kokoonpanoon on suomalainen erityispiirre eikä vastaavaa
järjestelmää lainkaan tunneta Euroopan muissa maissa.
Järjestelmän suurimpana puutteena on pidetty sen
sulkeutuneisuutta ulkopuoliselta arvioinnilta muun muassa siksi, että
lääkärijäsenten lausunnot asiaa ratkaistaessa ovat ns. neuvottelusalaisuuden
piirissä. Asianosainen ei tämän vuoksi voi koskaan tietää, mitä lääkärijäsen on
hänen terveydentilastaan lausunut.
Neuvottelusalaisuutta koskeva epäkohta vielä
korostuu siitä syystä, että varsinaiseen ratkaisukokoonpanoon kuuluva
lääkärijäsen voi ennen lausuntoaan valittajan terveydentilasta pyytää
konsultaatiota muilta vakuutusoikeuteen kuuluvilta lääkärijäseniltä.
Näidenkin antamia lausuntoja pidetään vakuutusoikeuden vakiintuneessa
käytännössä samaan neuvottelusalaisuuteen kuuluvina kuin varsinaisen
lääkärijäsenenkin lausuntoa.
Tällainen lääkärijäsenten keskinäinen,
asianosaisilta salaiseksi jäävä yhteistyö loukkaa räikeästi Euroopan
ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa turvattua oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin
periaatetta, jonka loukkaamisesta Suomi on muutoinkin saanut lukuisia
langettavia tuomioita.
Kansalaisten oikeutetut oikeusturvaodotukset
edellyttävät, että vakuutusoikeuden lääketieteellisten asiantuntijoiden
kannanotot tulevat tavalla tai toisella asianosaisten tietoon. Varsinaisen
lääkärijäsenen mielipiteen pitää tulla selvästi näkyviin tuomion perusteluista.
Perusteluistaan tuomio arvioidaan ja ainoastaan
niiden kautta asianosainen voi annetun ratkaisun ymmärtää. Tämän pitäisi olla
selvää jo nykylainsäädännönkin nojalla, mutta vakuutusoikeuden perustelut ovat
usein niukkoja.
Muiden asiassa konsultoivien lääkärijäsenten
kannanotot on esitettävä niin, että asianosaiset voivat niitä arvioida ja
tarvittaessa antaa niistä lausuntonsa. Lakiin on otettava tästä
lausuntomenettelyn asianosaisjulkisuudesta tarkentavat säännökset.
Lääkärijäsenten nimittämismenettelyyn on myös
kohdistunut arvostelua. Lääkärijäsenten sidonnaisuuksia ei nykyisin selvitetä
ennen nimitystään vakuutusoikeuteen lainkaan. Tämä epäkohta mahdollistaa sen,
että mahdollinen esteellisyys vakuutusoikeuden ratkaistessa valitusasiaa ei
koskaan tule asianosaisten tietoon.
Esteettömän kokoonpanon turvaamiseksi on
perustettava julkinen rekisteri, jossa lääkärijäsenten sidonnaisuudet
ilmoitetaan kattavasti ja jota päivitetään vähintään kolmen kuukauden välein.
Rekisteriin on lisättävä vastaavat tiedot myös niiden asiantuntijalääkärien
osalta, jotka antavat vakuutusoikeuden pyynnöstä mahdollisesti lausuntoja sen
ratkaistavissa asioissa.
Kolmantena epäkohtana vakuutusoikeuden toiminnassa
voidaan pitää suullisten käsittelyjen vähäisyyttä. Suullisen käsittelyn
lisääminen vakuutusoikeudessa olisi erityisen tärkeätä silloin, kun käsitellään
vaativaa ja tulkinnanvaraista lääketieteellistä
asiaa.
Lakiin tulisi kirjata
säännös pakollisesta suullisesta käsittelystä tällaisia vaativia
ratkaisutilanteita varten, jotta oikeusturvaodotukset voitaisiin turvata
tasapuolisesti kaikkien niiden valittajien kesken, jotka eivät käytä
lainopillisen koulutuksen saanutta avustajaa.
Lapin Kansan
ja Pohjolan Sanomien kirjoituksien otsikoinnissa "Protesti kirittää
pienpuolueita"( 9.1.2011) on väitetty, että Perussuomalaisten oikeistosiivessä
vaikuttaa IKL:läinen ryhmä.
Perussuomalaisten Lapin piirin puheenjohtaja Kari Härö ja lukuisat
muut perussuomalaiset Lapista ja muualta Suomesta ovat ottaneet väitteestä
loukkaantuneina minuun yhteyttä ja pyytäneet vastaamaan tähän leimaavaan
väitteeseen.
Perussuomalaisten ulkopuolella toimii runsaasti muissa
kilpailevissa puolueissa ja muilla kilpailevilla listoilla toimivia ihmisiä,
jotka kuitenkin kommentoivat Perussuomalaisten asioita. Heillä on siihen toki
täysi oikeus. Perussuomalaisiin he eivät kuitenkaan kuulu silloinkaan, vaikka
joissakin asioissa voidaan tehdä yhteistyötä.
Perussuomalaisten sisäinen jakaminen oikeistoon ja vasemmistoon on
perusteetonta. Perussuomalaisilla on omia erilaisia ohjelmia ja poliittinen
käytäntönsä, oma poliittinen linjansa, jossa edellisellä vuosisadalla
ajankohtainen jako oikeistoon ja vasemmistoon on katsottu vanhentuneeksi.
Perussuomalaisten pääasiallisena ohjenuorana on ihmisten
kuunteleminen ja etenkin viime aikoina Timo Soinin monissa kirjoituksissaan
toistama ihmisen ja ihmisyyden kunnioitus: ”Jokainen ihminen ja jokainen elämä
on arvokas.” Tähän linjaan ei sovi minkäänlainen ääriryhmien ihmisvihaa uhkuva
fanatismi.
Kirjoituksen
sisällä tuodaan esille väite, jonka mukaan ”perussuomalaisten oikea siipi on
hyvin pitkälle entistä IKL-väkeä”. Perussuomalaisissa on tietenkin puolueen
kasvun myötä paljon ihmisiä, jotka ovat olleet muissa puolueissa tai ryhmissä
joskus aiemmin.
Perussuomalaisiin tulleet ovat valinneet perussuomalaisen linjan
entisten puolueidensa tai muiden ryhmien tilalle, joko petyttyään raskaasti
entiseen tai katsottuaan perussuomalaisen poliittisen linjan vain paremmaksi.
Myös muita puolueita aiemmin äänestäneet tekevät tämän valinnan.
Sellainen
väite, että perussuomalaisten oikeistosiivessä vaikuttaa IKL:läinen ryhmä, on
perussuomalaisessa liikkeessä toimiville ihmisille todella vieras koko Suomessa,
ja Lapin osalta kaikista saamistani viesteistä päätellen jopa jokaista täällä
toimivaa puolueen jäsentä myöten.
Olen lähettänyt tämän sekä aiemmin useita muita julkisia
kannanottojani julkaistavaksi kyseisille lehdille. Jostain syystä niitä ei ole
kuitenkaan vielä julkaistu.
Suomessa media vaikuttaa kansanvallan tilaan. Lapin, Suomen
ja kansalaisten puolesta toivon, että suomalaisen demokratian nykytilan ja sen toteutumisen uhkakuva
ei ole väärän ja valheellisen tiedon levittämistä suosiva median valta.
Venäjällä aikanaan suurliikemiehenä
toimineen Mihail Hodorkovskin käsittely maan oikeuslaitoksessa on saanut paljon
kritiikkiä lännestä. Tapaus on osoittanut eurooppalaisille oikeusvaltioille,
että Venäjällä eivät eurooppalainen oikeusvaltio ja oikeusturva toteudu. Myös
suomalaisesta mediasta on tähän kritiikkiin yhdytty.
Onko Suomella varaa tähän? Missä
määrin Suomen oikeuslaitos noudattaa Venäjälle ja Suomelle yhteisten tsaarien
ajoilta periytyviä menettelytapoja, joilla eurooppalainen oikeusvaltio hylätään?
Onko Suomella omat Hodorkovskinsa? Otetaan esille tarkasteluun kaksi tapausta.
Uotin veljesten ja Jippiin asiat.
Suuri lama kahden vuosikymmenen
takaa 1990-luvulla on monen muistissa yhä. Poliitikkojen ja pankkien päätöksellä
tuhottiin siinä yhteydessä kymmeniä tuhansia yrityksiä ja yrittäjiä perheineen.
Tasavallan presidentti Mauno
Koivisto kutsui 6.5.1992 oikeuslaitoksen edustajia presidentinlinnaan
kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema
riita-asioissa ja syytesuoja niistä johtuvissa rikosasioissa. Kyseisen
tilaisuudet asiakirjat on presidentti Tarja Halonen salannut omalla
virkakaudellaan.
Todellisten syyllisten kätkemiseksi
tuli löytää lamalle ja siihen liittyvälle yritysten ja työpaikkojen
teurastukselle sijaissyylliset, syntipukit. Helsingin Sanomat ja eräät
poliitikot ottivat vainon kohteeksi Uotin silloin vielä nuoret
liikemiesveljekset, Karin ja Jussin. Tsaristisen järjestelmän oppien mukaan
vallankäyttäjille sopivat syylliset oli löydetty.
Tsarististen oppien mukaan:
”syyllinen kun tiedetään, niin rikos kyllä löydetään”. Rikoksia lähdettiin
sitten väkisin hakemaan. Tästä tsaristisesta menettelystä löytyy Uotin veljesten
oikeusmurhassa lukuisia likaisia yksityiskohtia, joiden avaaminen esille olisi
oman kirjan paikka.
Yksittäisinä esimerkkeinä
mainittakoon, että veljesten taholta oltiin eräässä vaiheessa maksamassa riidan
kohteena olleita rahoja verottajalle. Syyttäjän mielestä noita rahoja ei saanut
verottaja ottaa vastaan, koska se vaaransi mahdollisuuksia haetulle ankaralle
rikosseuraamukselle.
Karin tekoajaksi talousrikoksille
katsottiin aika, jolloin hän oli tutkintavankeudessa. Taustalla oli tässä kuten
syytteissä ja tuomioissa muutoinkin erilaiset spekulatiivisesti rakennetut
salaliittokuviot. Muissa yhteyksissä salaliittopuheita pidetään usein erilaisten
suomalaisille yleisten mielen sairauksien oireina, minkä voin vakuuttaa
mielenterveysalalla ja oikeusturvajärjestön
toiminnanjohtajana toimineena.
Jippiin asiassa oli taustalla
it-alan pörssikupla ja pienehkön pörssiyhtiön kilpailu suuren ja valtion
erityistä suojelua nauttivan Soneran kanssa. Pankkien sijoitusneuvojien ja
sijoittajien järjestöjen tehtävänä olisi ollut vakavasti varoittaa
piensijoittajia kuplasta, mutta niin ei tapahtunut. Jippiin jaTJ
Groupin vastuuhenkilöitä asetettiin sopiviksi syyllisiksi.
Käräjäoikeus kunnioitti Jippiin
asian ratkaisussaan länsimaisia oikeusperiaatteita ja totuutta. Syytteet tulivat
hylätyiksi oikeusvaltiollisin perustein. Syyttäjälaitos aloitti sen jälkeen
suuren mediahyökkäyksen käräjäoikeutta vastaan.
Hovioikeus hylkäsi länsimaiset
ihmisoikeudet ja asiantuntijoiden enemmistön kannan ihmisoikeuksia loukkaavalla
esteellisellä kokoonpanolla. Tarkoitushakuisuuteen viittasi myös se, että
Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtajana 24 vuotta toimineen henkilön
lausumat syrjäyttivät muiden korkean tason asiantuntijatodistajien kannan
tuomiossa. Jippiin vastuuhenkilöistä saatiin Suomeen uusia Hodorkovskeja Uotin
veljesten ja monien muiden jatkoksi.
Suomen saamista pöyristyttävästä yli
sadasta langettavasta tuomiosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta (EIT)
huolimatta ei Suomi ole mielestäni Venäjä. Suomi on eurooppalaisen oikeusturvan
ja tsaristisen perinteen välimaastoissa.
Tämä kahden perinteen jännite ei
kulje yksin henkilöiden välillä, vaan jopa yksittäisiltä tuomareilta voidaan
saada välillä eurooppalaista oikeusturvaa toteuttavia ratkaisuja, ja välillä
tsaristisen perinteen mukaisesti erilaista vallankäyttöä mielisteleviä
oikeusmurhia.
Suomalaisen järjestelmän
jännitteiseen ja ristiriitaiseen tyyliin Korkeimman oikeuden taholta Uotin
veljesten ja Jippiin vastuuhenkilöiden oikeusmurhia on joiltakin osin purettu.
Kokonaisvaltaista hyvitystä ei ole kuitenkaan nähty näissä tapauksissa, kuten ei
yleensä muissakaan oikeusmurhissa, joihin on EIT puuttunut tai suomalaiset
tuomioistuimet EIT:n ratkaisujen opastamina.
Eurooppalaisen Oikeusturvan
Keskusliitto – EOK ry ja minä henkilökohtaisesti puollamme eurooppalaista
oikeusturvaa, samoin sitä puoltavia tekoja ja tekijöitä. Suomi tarvitsee
oikeusministerin, joka toimii johdonmukaisesti tsaristisia jäänteitä vastaan
eurooppalaisen oikeusvaltion puolesta.
Mistä minä saan töitä, millä elän ja
millä maksan laskuni? Uskallanko perustaa perhettä? Uskallanko ryhtyä
yrittäjäksi? Missä vietän turvalliset vanhuuden vuodet ja saanko inhimillistä
kohtelua? Kenen puoleen voin kääntyä ja voinko luottaa siihen, että lailliset
oikeuteni toteutuvat? Miksi sosiaaliset perusoikeudet eivät Suomessa kaikille
toteudu?
Muun muassa näitä
huolestuneita kysymyksiä olen saanut kuulla tapaamiltani ihmisiltä eri puolilta
Lapin lääniä. Kysymyksiä ja viestejä nuorilta, perheiltä, työttömiltä
ja eläkeläisiltä - Ihmisiltä, jotka haluavat turvallisuutta jokapäiväiseen ja
ainutkertaiseen elämään.
Kansalaisten luottamus
suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja oikeusvaltioon on hiipunut. Poliittinen
järjestelmä ja hallinto leimaavat ja syyttävät vaaleissa äänensä antaneita
kansalaisia siitä mitä he ovat heille aiheuttaneet. Köyhiä, työttömiä ja
toimeentulovaikeuksista kärsiviä syytetään elämäntilastaan. Päättäjät eivät
myönnä tekemiään virheitä. Vastuu välinpitämättömyydestä, huonoista päätöksistä
ja ylivelkaantuneesta Suomesta on eri valtaa pitävien puolueiden edustajien ja
virkamiesten mukaan kansalla eli äänestäjillä.
Olen useiden vuosien ajan tuonut
julki huolestumiseni suomalaisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta
ja hyvinvointiyhteiskunnan perustan rapautumisesta. Nyt sen teki vihdoin ja
viimein uudenvuoden puheessaan myös Tasavallan presidentti Tarja Halonen, jonka
mukaan Suomi on kriisissä.
Nyt tarvitaan muutoksia
ja poikkeuksellisen nopeita toimenpiteitä. Ihmiset tarvitsevat työtä ja
toimeentuloa. Ihmisillä on oikeus ihmisarvoiseen elämään.
Politiikka on
välittämistä, yhteisten asioiden hoitamista ja valintojen tekemistä. Monet
valinnat ovat johtaneet erilaisiin vakaviin sosiaalisiin seurauksiin. Miksi
kukaan ei halua myöntää kantavansa vastuuta tehdyistä vääristä päätöksistä?
Poliittinen ja hallinnollinen vastuu on kannettava ja virheet
myönnettävä.
Huhtikuun
eduskuntavaaleissa tarvitaan aitoa perussuomalaista kansalaisrohkeutta ja
joukkovoimaa. Huhtikuussa tarvitaan sinua!
Sähkön ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet, ja nousevat vielä tästäkin.
Autolla liikkumisen ja talojen lämmittämisen kustannukset nousevat kohisten
Lapissa. Seuraavina toimenpiteinä ovat asuntolainan korkojen verovähennyksen
supistaminen ja kiinteistöveron nostaminen.
Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri
Martti Hetemäen verotyöryhmä tulee tarjoamaan myrkkyä velkaisille
asunnonomistajille tai asunnon ostoa lainarahalla suunnitteleville. Verotyöryhmä
aikoo pian esittää muun muassa asuntolainan korkojen verovähennyksen
supistamista ja kiinteistöveron nostamista.
Nyt riistetään ja lapioidaan Suomen
kansalaisilta rahaa ja omaisuuksia, joilla yritetään pelastaa
ulkomaisia ylisuuria korkoja perineitä pankkeja. Eikä tässä vielä kaikki!
Nykyhallituksen siunaamia huonoja uutisia kansalaisille on vielä
lisää tulossa!
Muistan, kun vuoden 2007
eduskuntavaaleissa valtiovarainministeriö ilmoitti, että Suomessa on 5 miljardia
euroa löysää rahaa. Poliittinen silmitön kähmintä alkoi silloin noista rahoista.
Nyt neljä vuotta myöhemmin ilmoitetaan, että ollaan 10 miljardia euroa
pakkasella ja leikkauksia ennustetaan! Valtio, eli me olemme korvia myöten
veloissa! Hallitus ja Jyrki Katainen kumppaneineen on pahasti
mokannut!
Velkaantuneet Euroopan valtiot, ja
varsinkin saksalaiset, ranskalaiset ja brittiläiset pankit kiittävät käsi
ojossa valtiovarainministeriötämme ja
Suomen hallitusta!
Olen saanut useita yhteydenottoja
huolestuneilta ihmisiltä. Kaikki he ovat olleet kanssani samaa mieltä siitä,
että elitistinen ja
monopolistinen yhteiskunnan tuhoaminen ja kansalaisten omaisuuden riistäminen
on lopetettava. Vallan väärinkäyttö ja suurpääomanomistajien sekä vieraiden
valtioiden tukeminen aiheuttaa kustannuksia ja vakavia pysyviä vahinkoja
yksilöille, yrityksille ja
suomalaiselle yhteiskunnalle.
Suomalaista
yhteiskuntaa pitää huhtikuun 17. päivän jälkeen ryhtyä pelastamaan! Jokainen kansalainen on arvokas. Myös sinun
äänesi!
Ajanlaskumme mukaan Suomi on nyt ollut 93 vuotta
itsenäinen valtio. Itsenäisyyden puolesta esi-isämme taistelivat, monet sen
puolesta terveytensä ja henkensä uhraten. Suomen kansa luotti silloin
vahvasti itseensä. Siitä olemme heille ikuisesti kiitollisia.
Itsenäisyytemme on kuitenkin monelta
osin luovutettu EU:lle. Valitettavasti Suomi on kulissivaltio myös monessa
muussakin asiassa, kuten esimerkiksi oikeusvaltiona. Vuosittain yli miljoona
kansalaista kokee oikeusloukkauksen ja saman verran elää köyhyydessä. Suomi ei
ole koskaan ollut niin velkaantunut kuin se nyt on.
Tuntui tosi pahalta kun
tosiasioita kiertäen Tasavallan presidentti Tarja Halonen julisti
medialle itsenäisyyspäivänä, "että myös suomalaisten on tärkeää tuntea asuvansa
puhtaassa ja oikeudenmukaisessa ja vauraalta tuntuvassa maassa". Luulin, että
Halonen olisi aidosti koko kansan presidenttinä tietoinen maan ja kansalaisten nykytilasta. Luulo ei ole tiedon
väärtti.
Verotus on epäoikeudenmukaista.
Hyvinvointipalveluja leikataan. Sosiaaliset perusoikeudet eivät toteudu
kaikille. Poliittiset vallan käyttäjät ovat osoittaneet välinpitämättömyytensä
kansalaisia kohtaan. Valtaa käyttävien heitteillejättö ja riistopolitiikka
tuhoaa ja vahingoittaa suomalaista yhteiskuntaa. Virallinen Suomi ei tunnusta
ongelmia todeksi. Ei myöskään tekemiään virheitään.
Presidentti Halonen ei ollut lausunnossaan lainkaan
demokratian asialla, kun hän elitistiseen sävyyn väheksyy ja peittelee totuutta
suuren joukon kansalaisten kokemaa kaltoin kohtelua
ja arkista pahoinvointia.
Ehkäpä jälleen tammikuun 1. päivänä saamme kuulla
Halosen "juhlapuheen", jossa hän todennäköisesti tuo huolensa valta-ja
varallisuuseroista, työttömyydestä ja köyhyydestä. Juhlapuheita riittää
mutta niiden toteuttamisen aito tahto puuttuu myös
Haloselta.
Meillä ihmisillä yksi
ainutkertainen elämä! Älä alistu vääryydelle! Ole rohkea! Älä suostu orjaksi!
Arvostakaamme aidosti Suomen
kansaa ja kotimaata!
Muutokset on tulossa - Sinä päätät
kun äänestät! Olkaamme Perussuomalaisia!
EU:n köyhyysmittarin
mukaan köyhiä suomalaisia on noin 900 000. Tuloköyhyysrajan alapuolella elää
700 000 suomalaista. Poliittisen eliitin vahvistamalla epäoikeudenmukaisella
kulutusverotuksella köyhyys tulee koettelemaan vielä suurempaa osaa
kansalaisia. Kulutusverojen
nostaminen tulee kohtelemaan pienituloisia suhteellisesti ankarammin kuin
suurituloisia.
Olen teeseissäni
vaatinut, että kansalaisten sosiaaliset perusoikeudet pitää turvata myös
huonossa taloustilanteessa. Pienituloisimpien eläkeläisten eläkkeet on
korotettava inhimilliselle tasolle ja opiskelijoille tulee varmistaa riittävä
toimeentulo opiskelun ajalle.
Sen lisäksi Suomessa köyhyyden vähentämiseen voidaan vaikuttaa
nostamalla perusturvan tasoa. Mielestäni se pitää toteuttaa mahdollisimman pian,
koska valtion ensisijainen tehtävä on huolehtia omasta kansasta.
Olisi järkevää korottaa kunnallisverotuksen
perusvähennystä 4000 euroon, ja tuplata toimeentulotuen perusosaa. Lisäksi olisi
syytä poistaa puolison tulojen vaikutus työmarkkinatuen saamiseen.
Työttömille ja opiskelijoille tulee antaa
mahdollisuus hankkia kuukaudessa laillisesti tietty määrä ansiotuloja ilman,
että he menettäisivät lailliset etuutensa. Valtio saisi tästä lisää verotuloja
ja kansalaiset motivaation tehdä töitä päästäkseen
ulos köyhyysloukusta.
Kuulostaako utopistiselta? Kansantalouden kannalta
ei! Yhteiskunnassa jokaisella ihmisellä pitää olla mahdollisuus toteuttaa
itseään ja kokea olevansa hyödyllinen.
Luodaan ihmisille mahdollisuuksia
ja elämän keskeisiä edellytyksiä!
Lapin Kansan ja Pohjolan
Sanomien jutuissa (23.11) ”Perussuomalaisella kovia syytöksiä ehdokastoverista”
virheellisesti väitetään, että Rovaniemellä perussuomalaisten ehdokkaiden
välillä olisi leimahtanut riita. Kysymyksessä ei ole riita vaan Hemmo
Koskiniemen itsekäs ja yksipuolinen julkinen hyökkäys allekirjoittanutta ja
kansalaisten oikeusturvajärjestö EOK ry:n toimintaa, ja sen jäsenistöä
kohtaan.
EOK on välittänyt sadoille
WinCapitaan sijoittaneille oikeudellista apua eli yhteistyökumppaneina olevia
lakimiehiä, jotka ajavat ja hoitavat päämiestensä asioita. EOK:n tehtävänä on
välittää jäsenistölleen oikeudellisia jäsenpalveluja, ketään
syrjimättä.
EOK:n ja allekirjoittaneen
perustehtävänä on puolustaa ihmisten laillisia oikeuksia ja edistää perus- ja
ihmisoikeuksien toteutumista. Seuraamme ja valvomme ihmisten asioiden käsittelyä
viranomaisissa osana kollektiivista oikeudellista
edunvalvontaamme.
Koskiniemi väittää EOK:n olevan
talousrikollisten etujärjestö, koska jäsenistöömme kuuluu myös satoja
WinCapitaan sijoittaneita tavallisia ihmisiä eri väestöryhmistä, myös
täältä Lapista.
Myös
talousrikollisten juttujen ajamisesta syyttäminen on aika paksua, koska EOK ei
aja yhtäkään rikosjuttua. EOK tarjoaa oikeusturvapalveluita niille, jotka
katsovat etujensa tulleen loukatuiksi, myös rikoksista syytetyille. Ihmisten
rikolliseksi leimaaminen on oikeutettua vasta, kun joku on tuomittu
rikoksesta. Onko mahdollista, että mielikuvissaan Koskiniemi samaistaa
oikeuksien puolustajan ja rikosasian keskenään?
Koskiniemi ei todennäköisesti
ymmärrä tai hän ei halua hyväksyä, että myös WinCapitaan sijoittaneilla
ihmisillä on lailliset oikeudet. Ihmisoikeudet ovat viranomaisia velvoittavaa,
voimassa olevaa oikeutta Suomessa.
Perussuomalaisten puolueen
säännöissä korostetaan oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Ihmisoikeudet ovat
demokratian peruspilari. Koskiniemi ylittää omaa etuaan tavoitellen
kirjoituksissaan rajan, jossa ihmisten leimaaminen rikollisiksi ei ole
sallittua.
Jokaista rikoksesta syytettyä on
pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen
tuomioistuimessa. Näin Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan
vaaditaan. WinCapitan asiassa yhdenkään henkilön syyllisyyttä ei ole tuolla
tavalla näytetty toteen. Väittämällä WinCapitaan osallistuneita
talousrikollisiksi ja EOK:ta talousrikollisten etujärjestöksi on Koskiniemi
halveksunut lukuisten suomalaisten ihmisoikeuksia.
Näyttää siltä, että eduskuntaan
pyrkivä Koskiniemi kirjoituksillaan ja lausunnoillaan myöntää olevansa perus- ja
ihmisoikeusloukkauksien kannattaja, syyttömien
ihmisten kivittäjä.
Perussuomalaisten linjaan syyttömien
ihmisten kivittäminen ei kuulu.
Lähes aina kun joku jossain
kannattaa perussuomalaisia tai joku ryhmittymä pyrkii esittämään kriittisiä,
valtavirrasta ja konsensuksesta poikkeavia mielipiteitä, heidät leimataan
populisteiksi. On syytä miettiä, ollaanko tuollaisessa lainkaan demokratian
asialla, jos tätä kautta elitistiseen ja ylimieliseen sävyyn väheksytään
kansalaisten mielipiteiden kunnioittamista.
Lapin Kansan kolumnisti Jouko Kurppa
30.10.2010 julkaistussa kolumnissaan väheksyy mielestäni kansalaisten reaktioita
nykymenoa vastaan. Kurpan
kirjoitus väheksyy poliittisen järjestelmän ja hallinnon virheitä. Samalla se
aliarvioi kansalaisten ja myös lappilaisten oikeustajua. Timo Soinin ei ole
tarvinnut ”ladata syöttiä” kansalaisille, vaan kansalaiset osaavat ajatella ja
vaatia muutoksia ihan itse.
Kansalaiset eivät enää vaikenemalla
hyväksy nykymenoa, vaan esittävät ääneen mielipiteitänsä laillisten oikeuksiensa
ja paremman elämänlaadun puolesta. Tämä reaktio on otettava todesta eikä sitä
saa Kurpan tapaan vähätellä. Ihmiset ovat yhä suuremmassa määrin kyllästyneet
vaalirahakohun ja korruption kyllästämiin poliitikkoihin sekä paikallisella,
että kansallisella tasolla ja vaativat muutosta!
Keskustapuolue ja kokoomus ovat
apupuolueidensa kanssa vaalien lähestyessä siirtäneet pikkuhiljaa useita
hallitusohjelmassa lupaamiaan asioita yli vaalien, kun ovat huomanneet, ettei
niiden toteuttamisella saavuteta kansansuosiota. Mitä muuta se on kuin huonoa ja vastuutonta populismia?
Kurpan mukaan ”Soini on oikeassa
siinä, ettei nykymeno radikaalisti mihinkään muutu, jos kansa äänestää vanhoja
puolueita.” Toisaalta jo pelkkä perussuomalaisten gallupkannatuksen kasvu
näyttää vieneen nykyistä hallitustakin pikku hiljaa kohti aitoa kansan
kuuntelemista, siis kohti
perussuomalaisuutta.
Perussuomalaisten suosion kasvaessa
valtapuolueet näyttävät vuorotellen joutuvan paniikkiin. Vallassa olevat
hallituspuolueiden poliitikot kuitenkin lyövät tahtomattaan itse itseään, kun
syyttävät perussuomalaisia vastuuttomasta populismista.
Viime keväänä Kokoomuksen Katainen
puhui suuresta verouudistuksesta, joka etenisi vielä nykyisen hallituskauden
aikana. Sittemmin se päätettiin lykätä vaalien yli seuraavalle hallitukselle.
Mitä muuta se on kuin huonoa ja vastuutonta populismia?
Keskustapuolue ja Kokoomus ovat
apupuolueidensa kanssa vaalien lähestyessä siirtäneet pikkuhiljaa useita
hallitusohjelmassa lupaamiaan asioita yli vaalien, kun ovat huomanneet, että
niiden toteuttamisella ei saavuteta kansansuosiota. Mitä muuta se on kuin huonoa
ja vastuutonta populismia?
Välillä yksi ministeri sanoo, että
kerjääminen pitää kieltää lailla. Sitten toinen ministeri sanoo, ettei niin voi
tehdä. Kuntauudistuskin on vaiettu kuoliaaksi, kun se vääjäämättä johtaa
kansalaisten lakisääteisten palvelujen karsimiseen. Mitä muuta se on kuin huonoa
ja vastuutonta populismia?
Vihreät tarrautuvat hallitukseen,
joka kannattaa ydinvoimaa, jota sitten puolestaan puolueen jäsenistö ja
peruskannattajat voimakkaasti vastustavat. Mitä muuta se on kuin huonoa ja
vastuutonta populismia?
Suomalaista politiikkaa on jo kauan
hallinnut valtaapitävien konsensus, mikä merkitsee ylhäältä ohjattua
demokratiaa. Nyt on paljastunut, että kysymys on näennäisdemokratiasta.
Yhteiskunnallisista asioista päätetään yleensä kabineteissa suljettujen ovien
takana. Demokratiaan kuuluva kansalaisten kritiikki epäonnistuneita
kabinettipäätöksiä kohtaan leimataan vastuuttomaksi populismiksi.
Entäs se perussuomalaisten
populismi? Se on tosiasioiden esittämistä, kansalaisten tarpeiden, mielipiteiden
ja vaatimusten kuuntelemista ja niiden mukaisesti toimimista. Tällainen
populismi on vastuullista demokratian toteuttamista.
Torstaina 21. lokakuuta reilu viisi sataa
ihmistä sai tietoa teeseistäni ensimmäisessä vaalitilaisuudessani Lordin
aukiolla Rovaniemellä. Olipa ikimuistettava kokemus ja miellyttävä palaute, kiitos
ihmiset!
Tilaisuuden alusti puheellaan, Eurooppalaisen
Oikeusturvan Keskusliitto EOK ry:n liittohallituksen puheenjohtaja OTT, dosentti
Petter Kavonius, jonka kanssa olemme tehneet vuosia työtä ihmisten perus- ja
ihmisoikeuksien toteuttamiseksi. Petter täsmensi puheessaan sitä, että
nyt tarvitaan yli puoluerajojen kansanedustajaehdokkaita, jotka kamppailevat
hyvän Suomalaisen elämän puolesta ihmisille, eli toisin sanoen, kamppailevat
perus- ja ihmisoikeuksien aidon ja oikean toteuttamisen puolesta vailla
vanhentuneita ideologisia raja-aitoja ja menneisyyden painolasteja. Kiitos
Petter! Puheesi kuvattiin ja laitan sen sivuilleni esille.
Olen kiitollinen kemijärveläiselle 87-vuotiaalle
sotaratsulle, Lapin entiselle kansanedustaja Arttur Niemelälle. Arttur piti
sellaisen puheen Suomen nykytilasta, että koko yleisö hiljeni. Uljas ja vahva
puhe mieheltä, jota kunnioitan ja ihailen suuresti. Myös Artturin puhe kuvattiin
ja laitan sen sivuilleni koko Suomen kansalle katsottavaksi. Kiitos Arttur!
Lapin alueen yksi tunnetuimpia ja
arvostetuimpia yhteiskunnallisia aktivisteja, satojen tai tuhansien ihmisten auttaja Alpo
Lintula saapui Sodankylästä asti myös puhumaan tilaisuuteeni. Alpo kertoi yleisölle
miten ajat ovat muuttuneet ja kuinka paljon Lappi ja ihmiset ovat kärsineet
vahinkoa. Alpo tietää ihmisten kokemuksien kautta mistä puhuu! On kunnia
saada tuntea mies, joka jaksaa vielä yli 70-vuotiaana puurtaa ihmisten puolesta!
Kiitos Alpo!
Sain aloittaa lähes kuusi kuukautta
kestävän vaalimaratonin kokeneiden sotaratsujen ja satojen ihmisten tukemana.
Kiitos teille! Arvostan luottamustanne ja pyrin olemaan luottamuksenne
arvoinen!
Laatimani suomalaisen politiikan puhdistamisen
teesit ovat tärkeä osa vaalikampanjani poliittista ohjelmaa. Lapin ihmiset
päättävät huhtikuussa lähettävätkö he minut ja teesini Lapista
eduskuntaan. Lapin ihmisillä on oikeustajua ja rohkeutta, jota vallan käyttäjät
aliarvioivat!
Tilaisuuden jälkeisenä päivänä
22.10 uutisoitiin Perussuomalaisten kannatuksen nousseen gallupeissa jo 14.3 prosenttiin.
Ennustin jo keväällä, että kannatus olisi syksyllä 15 prosentin luokkaa. Näyttää
siltä, että Suomen kansa ei hyväksy vallan väärinkäyttöä ja haluaa todella
muutosta! Rohkenen ennustaa, että Perussuomalaisten kannatus nousee jopa
20 prosenttiin ja ohittaa Keskustan ja SDP:n. Suomen kansa tekee historiaa!
Suomen kansa tietää ja päättää!
Kokoomuksen Katainen kertoo tv-uutisissa 23.10,
että perussuomalainen ei ole kapitalisti eikä sosialisti vaan
populisti! Kataisen mielestä populisti ei ole vastuunkantaja! Katainen veti
herneet nenään perussuomalaisten kannatuksen huimasta gallup-noususta! Katainen yhä jatkaa kansalaisten oikeustajun aliarvioimista! Katainen väheksyy
kansanvaltaa! Vihreiden Sinnemäki yhtyi samassa uutislähetyksessä Kataisen
linjalle. Keskustalainen pääministeri Kiviniemi ihmetteli myös perussuomalaisten suosion kasvua. Hänen mielestään nyt ei ole mitään syytä vaihtaa ihmisiä! Huh.Huh! Muutosta ei tapahdu jos välinpitämättömiä ja vääryyksiä sekä virheitä tehneitä päättäjiä ei vaihdeta Mari! Kysymys on yhteisten asioiden hoitamisesta! Sitä saa mitä tilaa Mari!
Alkoi juuri lunta satamaan. Vihreys katoaa ja maa muuttuu
perussuomalaisen ympäristössä valkoiseksi. Totuus tulee gallup-tuloksilla kansan
suusta! Luojan kiitos!
Suomen kansa on herännyt todellisuuteen!
Hallituspuolueiden välinpitämätöntä heitteillejättö -ja riistopolitiikkaa eivät
kansalaiset hyväksy! Sosiaaliset perusoikeudet pitää toteuttaa myös huonossa
taloustilanteessa!
Sanomalehti Lapin Kansa uutisoi vaalikampanjani startista lähes sivun kokoisesti. Olen saanut viikon aikana satoja
kannustavia puhelinsoittoja Lapin ihmisiltä. Lämmin Kiitos Teille! Ryhdytään
yhdessä tuomaan Lappiin ja muualle Suomeen ihmisille parempaa
elämänlaatua! Tehdään siitä päätös huhtikuussa äänestämällä perussuomalaisia
ehdokkaita Lapissa ja muualla Suomessa!
Valtionyhtiöiden
hallintoneuvostoissa istuvien poliitikkojen palkkioita on julkistettu.
Esimerkiksi kansanedustaja Jutta Urpilainen (sd) on istunut pari tuntia Neste
Oilin hallintoneuvostossa 7000 euron kokoustuntipalkalla ja Merikukka Forsius
(kok.) sai Veikkaus Oy:ltä 6000 euroa osallistumatta yhteenkään
hallintoneuvoston kokoukseen. Keskustalainen sosiaali- ja
terveysministeri Juha Rehula osallistui yhteen Veikkaus
Oy:n kokoukseen ja kuittasi siitä 6000 euron vuosipalkkion. Lapin
kansanedustajista Markus Mustajärvi (vas.) tienasi reilun kahden vuoden
aikana Neste Oililta aktiivisesti kokoustamalla 20000 euroa. Vihreiden
europarlamentaarikko Heidi Hautalalle kertyi öljy-yhtiöltä
kokouspalkkioita huimat 36000
euroa.
Vaalirahoituksen epäselvyydet, mahdolliset rikokset ja poliitikkojen
haluttomuus oma-aloitteiseen avautumiseen ovat kasvattaneet kansalaisten
epäluottamusta politiikkoihin. Poliittisen järjestelmän uskottavuus on
jatkuvalla syötöllä julkisuuteen tulevien rahoitusjupakoiden jäljiltä surkeassa
tilassa. Tutkimuksien mukaan poliitikot on leimattu Suomen korruptoituneimmaksi
kansanryhmäksi, ja siitä leimasta on päästävä eroon. Korruptuneisuus on vakava ongelma ja se on myös poliittisen järjestelmän
tunnustettava!
Politiikkojen kokouspalkkioiden taustalla hämärtyy vakavampi asia.
Poliitikon esteellisyyden arviointi on hänen omalla vastuullaan. Ajaako
poliitikko enemmän sellaisen yhteisön asiaa, joka maksaa hänelle 14000 euroa
tekemättä mitään kuin sellaisen yrityksen, joka ei maksa hänelle senttiäkään?
Poliitikkojen toiminnan moraalin puutetta lisää vielä se, että he itse
sinisilmäisinä selittävät, kuinka hallintoneuvostojen palkkio ei liity
pelkästään kokoustamiseen. Sehän tarkoittaa sitä, että he saavat palkkiota
siitä, että muinakin kuin kokousaikoina edistävät edustamiensa yhteisöjen
asioita. Monikohan huomioi tämän jääviysasioissa?
Miksi suomalaisten politiikkojen on vaikea ymmärtää, mitä
esteellisyys tarkoittaa? Eivätkö he ahneuksissaan osaa katkaista esteellisyyden
aiheuttamia sidoksia? Pääministerimmekin ilmoittaa etunenässä, ettei hän
julkista tukijoitaan, koska lain kirjain täyttyy.
Ei riitä, että poliitikon vastaanottamat palkkiot tai
vaalirahoitus julkistetaan. Poliitikkojen on myös irrottauduttava entisten
aikojen ”moraalista”. Parlamentaarisen demokratian ja yhteiskuntarauhan
säilyttämiseksi poliittisten toimijoidenkin on toimittava läpinäkyvästi
ja lainsäädännön mukaisesti.
Esittelin laatimani suomalaisen politiikan
puhdistamisen teesini puolelle sadalle tukihenkilölle tukiyhdistykseni
järjestämässä tilaisuudessa 18.9 Ounaspaviljongissa Rovaniemellä.
Tapasin tilaisuudessa tukiryhmäni jäseniä sekä myös jämeränoloisen, kunnioitetun entisen Lapin kansanedustajan Arttur Niemelän. Artturi oli SMP:n
kansanedustajana vuosina 1970 - 1975.
Reilu tunti meni teesien
läpikäymisessä. Tukihenkilöiden ja erityisesti Artturin mielestä teesini ovat
tähän aikaan hyvin tärkeät ja ne ovat myös lähellä hänen sydäntään. Oli kunnia
saada kuulla paljon kokeneen ja päiväpolitiikkaa vielä aktiivisesti seuraavan 87
-vuotiaan miehen kommentit. Kiitos Artturi! Kiitos tukihenkilöt!
Olen iloinen ja kiitollinen myös siitä, että
Artturi lupautui tukemaan kansanedustajaehdokkuuttani ja osallistumaan eri
vaalitilaisuuksiini. Olen ylpeä, että nautin myös sinun luottamustasi! Kiitos
tuestasi Artturi!
Päivän muita iloisia uutisia! Perussuomalaiset on
kasvattanut roimasti kannatustaan työväestön keskuudessa. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän
selvityksen mukaan perussuomalaisten kannatus työntekijöiden keskuudessa on nyt
kolmanneksi suurin, 16 prosenttia. Hienoa!
Perussuomalaiset on
saanut kannatusta etupäässä keskustalta ja vasemmistopuolueiden
duunariäänestäjiltä. Keskustaa kannattaa selvityksen mukaan 18,3 prosenttia
työntekijöistä.
Perussuomalaiset tulee pian ohittamaan
poliittisesti rapautuneen keskustan työväestön keskuudessa. Suurempi yllätys
muhii tulevissa eduskuntavaaleissa!
Suomalaista yhteiskuntaa ei saa enää
vahingoittaa eikä tuhota! Täällä Lapissa kasvaa vastavoima nykyistä riisto- ja
heitteillejättöpolitiikkaa vastaan! Suomen valtion ensisijaisena tehtävänä on
huolehtia kansasta! Oletko samaa mieltä?
Olen koko kesän laatinut suomalaisen politiikan
puhdistamiseksi teesejä, joiden tarkoituksena on vahvistaa ja edistää
suomalaisen poliittisen järjestelmän ja hallinnon uskottavuutta. Teeseilläni haluan varmistaa ja turvata parempaa elämänlaatua kansalaisille ja yrityksille.
Sain hiottua kymmenen teesiäni lopullisesti
valmiiksi samana päivänä kun keskustalainen entinen
pääministeri Matti Vanhanen sai jopin postia oikeuskanslerilta. Aikamoinen
sattuma tänään tai sitten teesieni kautta pyhät henget
toimivat!
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka haluaa Vanhasen toimet
poliisitutkintaan. Ilman sitä ei muka saada oikeaa kuvaa Vanhasen
osallistumisesta vaalirahaa jakaneen Nuorisosäätiön avustuspäätösten
tekemiseen. Käytännössä Vanhasta uhkaa joutuminen valtakunnanoikeuteen. Teesieni
mukaan niin pitää myös toteutua!
Vanhanen tarjoaa julkisuuteen selitystä, jonka mukaan hän ei "hoksannut"
olleensa esteellinen jakaessaan valtioneuvostossa Raha-automaattiyhdistyksen
avustuksia Nuorisosäätiölle ja sitä kautta itselleen.
Kuka nielee Vanhasen selityksen? En minä ainakaan! Vanhanen oli minulle muutenkin suuri pettymys itsekkäänä ja ahneena päiväpolitiikkona.
Julkinen valta on rikkonut
tietoisesti kansalaisten perusoikeuksia sekä ihmisoikeussopimuksien
velvoitteita. Vanhat puolueet ja ylimieliset politiikot ovat yleisesti
aliarvioineet kansalaisten oikeustajua. Kansanvalta nousee ääneen reilun puolen
vuoden kuluttua! Kansa ei alistu vääryyksille eikä vääryyksien tekijöille! Et sinä, enkä minä!
Tämän päivän uutinen kertoi, että
Perussuomalaisten kannatus nousi selkeään kärkeen Aliupseeriliiton
jäsentutkimuksessa. Kantansa
ilmoittaneista 33,3 prosenttia ilmoitti äänestävänsä Perussuomalaisia, jos
eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. Hienoa! Joukkovoima
kasvaa!
Lokakuun 21. päivänä astun täällä
Lapissa julkisuuteen kymmenen teesini kanssa. Aloitan silloin myös vaalityöni.
Tulen lähemmäksi sinua! Tule sinäkin! Yhdessä olemme vahvempia ja saamme
hyviä muutoksia aikaan!
Suomalaisten yritysten ja
kansantalouden kilpailun perustana muuttuvassa globaalissa maailmassa on nopea
uudistuminen ja syvenevä erikoistuminen.
Kansallisella tasolla
hallitusohjelmassa yrityspolitiikan tavoitteena on tehostaa toimia yrittäjyyden
edellytysten parantamiseksi ja entistä suotuisamman yritysympäristön
luomiseksi. Tavoitteena on myös lisätä mahdollisuuksia yrittäjyystietouden ja
yrittäjyysvalmiuksien opiskelulle ammatillisessa koulutuksessa ja eri
tieteenalojen korkeakoulutuksessa.
Kaikkia Suomen maakuntia on
kehitettävä demokraattisena ja avoimena yhteisönä niin, että niiden oma
päätöksenteko- ja autonomia vahvistuu. Elinkeinotoiminnalle tulee luoda
tasa-arvoiset ja oikeudenmukaiset toimintaedellytykset kaikissa Suomen
maakunnissa.
Alueellisella tasolla Lapin
maakuntaohjelmassa vuoteen 2020 ulottuvan strategian yhtenä pääkohtana on vahva
panostaminen yrittäjyyden edistämiseen ja yritysten toimintaedellytysten
parantamiseen. Maatalousyrittämistä ja muuta elinkeinoyrittämistä sekä
palvelujen tuottamista syrjäseuduilla on tuettava verotuksellisesti.
Suomessa ja muissa
EU-maissa toteutetun oikeusturvapolitiikan päämääränä on oltava perus- ja
ihmisoikeuksien ja oikeusturva-asioiden oikeudenmukainen toteutuminen. Se on
myös hyvinvointiyhteiskunnan perusedellytys. Kaikille kansalaisille – myös
yrittäjille – on tarjottava ihmisarvoisen elämisen ja turvallisen
elinkeinotoiminnan harjoittamisen mahdollisuus.
Yrittäjät
viranomaismielivallan kohteena
Nykyaikainen päätöksenteon
tutkimus paljastaa ihmisen yleisiä taipumuksia ajautua tietynlaisissa
tilanteissa virhepäättelyyn. Kansainvälisesti arvostetut tutkijat osoittavat
myös taipumuksemme suosia omaa sosiaalista ryhmää. Kysymyksessä voi olla esimerkiksi
ammatillisesti, koulutuksellisesti, harrastuksellisesti, poliittisesti tai
muista syistä syntynyt tai muodostunut ryhmä.
Kun päätöksentekoon liittyviä
virheriskejä ei tunnisteta eikä tunnusteta, päätöksentekoon johtavaa tilannetta
hahmotetaan usein erilaisilla peittämisen ja korostamisen keinoilla oman ryhmän
tai ryhmän edustajan eduksi.
Tavallisten kansalaisten
lisäksi myös yrittäjät joutuvat entistä useammin viranomaisten virheellisten
päätösten kohteeksi. Suomessa päätöksenteon virheriskeistä ja
päätösvääristymistä on tehty yksi oikeustieteellinen väitöskirjatutkimus
(Kavonius, 2003). Viranomaisten päätöksentekoprosessin virheriskeistä ja
päätösvääristymien vaikutuksista ketjun toisessa päässä asiakkaalle,
kansalaiselle tai yrittäjälle on tekeillä väitöskirjatutkimus Lapin yliopiston
johtamisen laitoksella.
Päätösvääristymien
ehkäisemisellä voidaan vahvistaa innovatiivista ja luovaa yrityskulttuuria.
Erityisesti pk-yrityksissä tai yksittäisen yrittäjän kohdalla yrittäjän oman
tai jonkun muun päätösvääristymän uhriksi joutuminen voi aiheuttaa pahimmillaan
koko elämäntyön hukkaamisen ja taloudellisen katastrofin yhden ainoankin
vääristyneen päätöksen seurauksena. Virheriskien ehkäisyn avulla voidaan tukea
erityisesti pk-yrittäjyyttä ja parantaa elinkeinotoiminnan yleistä
turvallisuutta ja luotettavuutta Suomessa.
Hallintokulttuuri uhka
yrittäjille
Suomalainen
johtamiskulttuuri ja viranomaistoiminta näyttävät olevan jonkinasteisessa
kriisissä. Vaalirahakohun aikana paljastuneet poliitikkojen ja yritysjohtajien
verkostot kertovat yritysten vaikutusvallasta puoluepoliittisessa
päätöksenteossa ja johtamisen moraalista.
Asiantuntemuksen puute
yhdistettynä laajaan harkintavaltaan ja asenteellisuuteen aiheuttaa
hallintokulttuurin rapautumista ja instituutioiden etääntymistä kansalaisten
arjesta. Monopolistisessa tai kartellinomaisessa asemassa olevien yritysten ja
yhteisöjen rakenteellinen korruptio on paljastettava ja lopetettava, koska se
on uhka myös terveelle yrittämiselle.
Yhteiskuntamme toimintaympäristön
muutosten aiheuttamat ongelmat näkyvät jatkuvasti kasvavana
viranomaistoimintaan kohdistuvien valitusten ja kanteluiden määränä, joka
kasvattaa hallinnon resurssien lisäämistarvetta. Yrittäjien näkökulmasta tämä
tarkoittaa pitkittyneitä lupamenettelyjä, mielivaltaista viranomaistoimintaa,
moninkertaista verotusta ja uuvuttavaa hallinto-oikeudellista kiistelyä siitä,
kenen tulkinta on oikein ja kuka on vastuussa.
Erimielisyyksien ratkettua
aika on useimmiten tehnyt tehtävänsä. Vaikka yrittäjä voittaisikin juttunsa
viranomaisia vastaan, saattaa hänen yrityksensä liiketoiminta olla jo mennyttä.
Jatkuva julkisen sektorin toiminnan kehittäminen, tuottavuusohjelmat ja
lainsäädännön kehittämistyön jälkeenjääneisyys yhdessä laintulkitsijan
puutteellisen ammattitaidon kanssa lisäävät myös yrittäjien oikeusturvariskejä.
Olen ollut vuosia
tekemisissä yrittäjien ja maakunnallisten elinkeinojen kehittäjien kanssa ja
olen usein törmännyt siihen, että yrittäjyyden "kehittäjät" ja
puolestapuhujat toimivat toisistaan tietämättä samoilla reviireillä. Kaikilla
on runsaasti tietämystä ja osaamista, mutta niistä ei kerrota kumppaneille.
Keksimme "pyörän" uudelleen omilla tahoillamme ja tuhlaamme siten
resursseja.
Rahoittajat eivät myöskään
riittävästi keskustele keskenään ja myöntävät rahoitusta usein päällekkäisille
hankkeille ja innovaatioille. Tästä kaikesta aiheutuu sekamelska, joka saa
yrittäjän aivan sekaisin. Rahoittajataho on usein viranomaisen roolissa, mikä
johtaa myös uskottavuuden puutteeseen.
Yrittäjäpolven vaihdokseen
on panostettava
Suomessa on 60 000 – 80 000
yritystä omistajanvaihdoksen edessä vuoteen 2013 mennessä. Suomen Yrittäjien ja
Finnvera Oyj:n tekemien yritysbarometrien mukaan Lapissa joka kuudes pk-yritys
on lähimmän viiden vuoden aikana sukupolven- ja omistajanvaihdoksen edessä.
Lapin alueen yrityskannasta tämä tarkoittaa noin 1 500 yritystä.
Suurin haaste
yrittäjäpolvenvaihdos -tilanteissa on sopivan ja ammattitaitoisen jatkajan
löytäminen. Haaste koetaan Lapissa selvästi suuremmaksi ongelmaksi kuin koko
maassa keskimäärin. Haasteeseen ollaan Lapissa vastaamassa erilaisten
kehittämishankkeiden avulla, mutta toimet ovat silti riittämättömiä. Muita
yrittäjäpolvenvaihdokseen liittyviä ongelmia ovat mm. arvonmääritys, verotus-,
rahoitus- sekä yritys- ja sopimusjuridiikka.
Lappilaisissa
yrittäjyyshankkeissa olisi keskityttävä yrittäjäpolven vaihdoksiin ja
erityisesti yrittäjän kohtaamiin elämänhallinnan kysymyksiin, yrittäjyyden
elämänkaaren eri vaiheisiin, yrittäjyydestä luopumisen tuskaan ja eläköityvän
yrittäjän uudenlaisen tulevaisuuden kohtaamiseen.
Potentiaalisia
jatkajayrittäjiä voidaan etsiä yhteistyössä korkeakoulujen ja ammattiopistojen
kanssa haravoimalla uusia yrittäjäehdokkaita opiskelijoiden joukosta. Näin he
voisivat kohdata luopuvia yrittäjiä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Lisäksi
olisi tuettava opiskelijan myönteistä asennoitumista yrittäjyyteen ja autetaan
häntä näkemään yrittäjyys yhtenä tulevaisuuden uravaihtoehtona. Lapissa tämä on
realismia, koska tälläkin hetkellä yli 90 % lappilaisista yrityksistä on
mikroyrityksiä.
Presidentti
Urho Kaleva Kekkosen (1900–1986) syntymästä tuli 3.9. kuluneeksi 110
vuotta. Historiantutkijat uskovat, että Kekkosen elämää ja
tekoja tutkitaan vielä silloinkin, kun hänen syntymästään tulee kuluneeksi 150
vuotta vuonna 2050.
Karismaattinen
ja määrätietoinen Kekkonen on jäänyt Suomen "suureen historiaan". Myös minulla
on nuoruusvuosilta yksi kokemus
Kekkosesta. Sen kerron nyt!
Tapasin
Kekkosen 1960-luvun lopulla partioleirillä Kiilopäällä Lapin
tunturimaisemissa. Hän saapui laavunuotiollemme, jossa keitin ja tarjosin
hänelle kahvit. Kekkonen istui kelorungolla, katsoi minua ja kysyi "eikös se
kahvinkeittäjä itse juo kahvia"? Lorautin itselleni kahvia samalla
kun presidentti sai kuksaansa "kermaa" adjutantin hihansuussa olevasta
kääröstä. Luulin kermaa kermaksi, joten rohkenin vaatia, että "minulle myös
tuota kermaa"!
Kekkonen katsoi
minua ja ryhtyi nauramaan...todella hohottaen nauramaan, niin suureen ääneen,
että alueen paliskunnan porojen kellot kilkatti porojen juostessa
säikähtäen karkuun. Pitkän naurun jälkeen totesin Kekkoselle, että juodaan
sitten kahvi kahvina. Kekkonen nousi seisomaan ja ojensi kätensä minua kohti ja
sanoi "Siinä on kunnon miehenalku, joka ei ääntä eikä presidenttiä
säiky"!
Kekkosen elämän
viimeisiin vuosiin ajoittuvat monet kylmän sodan suuret käänteet. Mitä tiukempia
yhteiskunnalliset käänteet ovat olleet, sitä rajummin ovat historiantulkinnatkin
Kekkosesta vaihdelleet. Minun tulkintani tapaamisestamme ei muutu. Minulle
Kekkonen oli Suomen presidentti. Ihan perussuomalaisen oloinen mies!
Minun maailmani
ei vielä silloin pyörinyt yhteiskunnallisten asioiden ympärillä. Nyt pyörii,
tässä ajassa ja tässä maailmassa!
Korkein oikeus on tänä kesänä linjannut, että myös
Suomessa on voimassa periaate "ne bis in idem", eli "ei kahdesti samassa
asiassa". Jutut koskivat verotusmenettelyä ja sitä mahdollisesti seuraavaa
rikosmenettelyä. Jos verotusmenettelyssä henkilölle on määrätty
rangaistuksenluontoinen maksu, veronkorotus, ei samasta asiasta saa enää tuomita
rikosmenettelyssä rangaistukseen.
Asiasta ovat käyneet merkittävää keskustelua
blogisivuillaan esimerkiksi oikeusoppineet Jyrki Virolainen, Kari Uoti ja Ilkka
Pitkänen.
Korkeimman oikeuden (KKO) linjauksen ongelma on
ollut se, että se poistaa kaksoisrangaistavuuden vain osittain. Edelleen ihmisiä rangaistaan todellisuudessa kahdesti, ja
tämän on KKO sinänsä myöntänyt.
Ihmiset Suomessa ovat saaneet ja tulevat edelleen
saamaan KKO:n linjauksen mukaan rangaistuksia sekä veronkorotuksina että
rikoslain mukaan, jos ei sitten korotusasioissa ole sattuneet valitusajat
päättymään. Tämän KKO olisi voinut estää, mutta se ei ottanut
ihmisoikeussopimusta ihan oikeasti ja täysimääräisenä sovellettavana
normina.
Toisaalta, tämä ei ole yllätys!. Onhan juuri tämän
asenteen tähden Suomi saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta runsaasti
langettavia tuomioita, huomattavan enemmän kuin esimerkiksi Ruotsi, Norja ja
Tanska. Näistä langettavista tuomioista lähes 80
prosenttia on tullut asioissa, joissa Suomen valtion on todettu rikkoneen
oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan
määräyksiä.
Korkeimman oikeuden
on syytä muistaa, että Euroopan ihmisoikeussopimus on saatettu Suomessa
valtionsisäisesti voimaan lain tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikessa
julkisen vallan käytössä tulee noudattaa tarkoin ihmisoikeussopimuksen sisältöä
ja erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sitä koskevaa
ratkaisukäytäntöä.
Laillisuusvalvojat havaitsivat viime vuonna viranomaisten
toiminnasta ennätysmäärän laiminlyöntejä ja laittomuuksia kuin koskaan aiemmin.
Eduskunnan oikeusasiamies ratkaisi viime vuonna 4538
kantelua, joista 791 johti viranomaisten saamiin nuhteisiin.
Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on esittänyt julkisesti
käsityksensä, että hän ei usko, että viranomaiset suhtautuisivat säädöksiin
entistä välinpitämättömämmin. Jääskeläisen mielestä havaitut
virheet ovat syntyneet useimmiten tahattomasti tai johtuneet voimavarojen
puutteesta, ja on harvinaista, että viranomaiset rikkoisivat tahallaan
lakia.
Tulos on ilmeinen seuraus jo vuosia jatkuneesta
suuntauksesta, missä viranomaisille asetetaan lainsäädännössä velvollisuuksia,
mutta samaan aikaan ei huolehdita siitä, että taloudellisia resursseja olisi
riittävästi asetettujen tehtävien hoitamiseksi. Tällainen toimintatapa rapauttaa
pitkällä aikavälillä hallinnon uskottavuuden ja johtaa myös muihin laista
piittaamattomiin toimenpiteisiin sekä laiminlyönteihin, kun havaitaan, ettei
lakia tarvitse noudattaa.
Viranomaisen tulee tietää laki ja toimia sen mukaan! Lain noudattamisen sijasta viranomaiset etsivät
tekosyitä virheilleen ja peittelevät niitä yhä enemmän.
Tyypillistä suomalaiselle laillisuusvalvonnalle on,
että virheitä pidetään tahattomina ja ikään kuin hyväksytään viranomaisten
esittämät tekosyyt selvistäkään lain säännöksistä piittaamatta.
Miljoonalevikkinen amerikkalainen
Newsweek-aikakauslehti julisti Suomen maailman parhaaksi maaksi. Lehti oli
pannut sata maata järjestykseen viiden kriteerin perusteella: asukkaiden
terveys, taloudellinen dynaamisuus, koulutus, poliittinen ympäristö ja
elämänlaatu.
Kokonaisvertailun ykköseksi nousi Suomi.
"Huolimatta pitkästä talvestaan Suomi on melko mahtava paikka elää - itse
asiassa paras", Newsweek kirjoittaa.
Toiseksi vertailussa tuli Sveitsi ja
kolmanneksi Ruotsi. Neljäs oli Australia ja viides Luxembourg. Yhdysvaltain oma
sijoitus oli yhdestoista. Perää pitivät Afrikan maat.
Viimeiseksi tuli Burkina Faso edellään Nigeria ja
Kamerun.
Kokoomuksen ulkoministeri Alexander Stubb kuuli
uutisen ja hymyili leveästi " Se, että meidät rankataan tällaisessa lehdessä
ykköseksi, niin sen kanssa voidaan elää pitkään", sanoi hän aataminomena
kurkussa pomppien.
Kaikki ei ole aina
sitä miltä näyttää! Tuolle lehden jutulle ja Stubbin kommenteille voisivat
räkättää jo kauppatorin lokitkin, mutta silti toiset aivan vilpittömästi ovat
sitä mieltä, että Suomi todella on paras maa.
Noiden viiden kriteerin osalta
valotan hiukan toistakin näkökulmaa. Tosiasioita, joista amerikkaislehti
ja sille tutkimuksen tehneet "tiedemiehet" vaikenevat. Näyttää siltä, että
joskus on tarkoituksenmukaista pitää esillä pelkkä julkisivu. Takapihalle ei
sitten lasketakaan, asioita peitellään ja niistä vaietaan. Suomen kansan
oikeustajua ei pidä aliarvioida! Suomen kansa kyllä
tietää!
Asukkaiden terveys: Pitkät loputtomat jonot
terveyskeskuksissa mutta rahalla pääsee hoitoon lähes jonottomatta!
Perusterveydenhuolto on kriisissä syrjäisemmillä alueilla. Syrjäisiin ja pieniin
terveyskeskuksiin ei tahdo saada lääkäreitä, ei edes rahalla. Ortopedit,
silmäkirurgit ja psykiatrit pääsevät leveämmän leivän ääreen helpommalla työllä
yksityissektorilla. Erityisen tärkeät lääkkeet ovat kalliita, ei niille joilla
on rahaa, lasten ja nuorten psykiatrinen hoito kangertelee. Masennus vie
ennätysmäärin ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle. Vakuutusyhtiöiden lääkäreille pää pitää olla kainalossa korvauksien saamiseksi!
Meillä on kyllä osaava ja hyvin vastuuntuntoinen
terveydenhuollon henkilöstö, joka on uupumassa työnsä ääreen!
Taloudellinen dynaamisuus: Pienyrittäjät
keräävät arvonlisäveroja valtiolle jopa ilman palkkaa, yrittäjyydessä nähdään
vain petokset ja muu rikollinen käyttäytyminen, yrittäjän inhimillisestä
virheestä rangaistaan tuhoisin seurauksin, epäonnistuneita ei tueta. Valtio perii saataviaan ulosoton
kautta ja konkurssimenettelyn kautta sellaisten verojen osalta, joista ei ole
olemassa valitustietä ratkaistua lainvoimaista tuomiota. Konkurssihakemuksella
ulosoton ohella verovelvollinen menettää mahdollisuutensa taistella
mielivaltaista tai muutoin väärää verotusta vastaan.
Koulutus: Toisen asteen
yhteishaussa ammatillisiin perustutkintoihin, lukiokoulutukseen ja
kansanopistoihin hakeneista kaikki eivät saa opiskelupaikkoja, toisen asteen
koulutuksessa tukitoimet pääsääntöisesti puuttuvat tai ovat koordinoimattomia.
Panostusta rempallaan ja etenkin psyykkiseen oppilashuoltoon kaivattaisiin
kipeästi.
Poliittinen ympäristö:
Vaalirahakohua, rikostutkintaa, valehtelua, välinpitämättömyyttä ja
vastuuttomuutta. Rakenteellinen korruptio ja läpinäkymättömät verkostot ovat vaarallisia
demokraattiselle yhteiskunnalle. Elitistinen ja monopolistinen vallan
väärinkäyttö aiheuttaa kustannuksia ja vakavia pysyviä vahinkoja yksilöille,
yrityksille ja yhteiskunnalle. Äänestysaktiviteetti laskee ja demokratia
heikkenee! Poliittinen uskottavuus on pohjalukemissa!
Elämänlaatu: Suomalaisen
sisua ja elämänlaatua oravanpyörässä koetellaan! Lähes miljoona ihmistä kokee
oikeusloukkauksen kerran vuodessa. Virkamies nukkuu yönsä hyvin! Kansalaisilla
yöunet vähenee ja stressi kasvaa! Väkivalta ja itsemurhaluvut ovat surullisen
suuria! Jos terveys on tärkein elämänlaadun säätelijä, niin ikäihmisten,
köyhien ja työttömien aikuisten sekä nuorten elämänlaatu huononee
masennusoireiden myötä!
Jos Suomi
on amerikkalaislehden mukaan noilla kriteereillä ykkönen, niin herää
kysymys millaisessa maailmassa me elämme?
Vuosittain miljardeja velkaa
ottava Suomi on maailman paras maa niille, joille se jakaa paljon rahaa!
Mistähän Newsweek-lehti on saanut tietonsa tai paljonkohan tuo lehtijuttu tuli
maksamaan sen tilaajille?
On tärkeää pitää pää kylmänä, kun lukee näitä uutisia ja otsikoita.
Asioilla on aina ainakin toinen puoli ja kaikki näyttää juuri siltä, miltä
haluamme. Haluaisin itsekin uskoa ja kertoa kaikille vilpittömästi, että Suomi
on maailman paras maa. Suomi on kuitenkin myös paha maa, koska hyvä ja paha
elävät symbioosissa!
Elämä kaikilla noilla kriteereillä suomalaisilla tulee parantumaan kun
sinä äänestät seuraavissa vaaleissa perussuomalaisia! Ryhdytään aidosti ja
rehellisesti huolehtimaan koko kansan hyvinvoinnista ja oikeusturvasta. Sinä päätät! - Minä
toteutan!
Kunta- ja palvelurakenneuudistus on
suurin kunnallishallinnon ja -palveluiden uudistus Suomen historiassa
(PARAS-hanke). Myös valtionhallinnossa on meneillään suuria uudistuksia,
joiden tarkoituksena on vahvistaa palvelurakenteita, edistää uusia palvelujen
tuotantotapoja ja organisointia, uudistaa rahoitus- ja osuusjärjestelmiä sekä
tarkistaa eri toimijoiden välistä tehtäväjakoa.
Selkeää yhteisymmärrystä hankkeiden
päämääristä ei kuitenkaan ole valtakunnallisella tasolla eikä paikallisella
tasolla.
Kehittämistyön intensiivisyys ja
haasteelliset tavoitteet aiheuttavat monenlaisia ongelmia sen
toteuttajayhteisöille. Siirtyminen uusiin toimintamalleihin ja -tapoihin
edellyttää uudenlaista normiohjausta ja johtamista. Siirtymävaiheissa usein
havaittu normiohjauksen puute voi näkyä asiakkaalle muun muassa puutteellisena
päätöksentekona ja palveluiden laadun heikkenemisenä.
Resurssien puute tai hajoaminen
muutosprosessissa voi vaikeuttaa erityisesti heikompiosaisten mahdollisuuksia
päästä osallisiksi palveluista. Kiihkeä muutosprosessi aiheuttaa myös
jaksamisongelmia sitä tekevälle henkilöstölle. Tällaisessa tilanteessa
vääristyneiden päätösten ja oikeusturvaloukkausten riski kasvaa
entisestään.
Kunnat ja monet muut instituutiot
ovat jääneet altavastaajiksi, kun sekä lainsäätäjä että kansalaiset ovat
asettaneet vaatimuksia. Kuntia syyllistetään vuoroin heikoista palveluista ja
vuoroin huonosta tuottavuudesta. Valtio vaatii ensin kunnilta menokuria ja
sitten lisäsatsauksia palveluihin. Valtiosihteeri Sailaskin voisi suuressa
viisaudessaan kiinnittää huomiota siihen, millaisia ovat ne kustannukset ja
kansalaisille aiheutuvat haitat, jotka aiheutuvat valtiovarainministeriön
lanseeraamien tuottavuusohjelmien seurauksena.
Esimerkiksi kuntia yhdistettäessä ei
aina osata selkeästi määritellä yhteiseen organisaatioon koottujen
viranhaltijoiden esimies- ja päätösvaltasuhteita. Epäselvyydet ovat muutamissa
liitoskunnissa johtaneet tilanteisiin, joissa päätöksentekijää ja vastuun
kantajaa on jouduttu etsimään.
Kuntien erot kyvyssä turvata
palveluiden saatavuus ovat sosiaalibarometrin (STKL, 2008) mukaan kasvaneet, ne
ovat suurimmillaan kahteentoista vuoteen. Kuinka julkisen sektorin henkilöstön
ammattitaidosta ja osaamisesta huolehditaan tässä muutoksessa? Minkälaisia
terveydellisiä ja sosiaalisia vaikutuksia kasvavilla työpaineilla on
henkilöstöön? Mitkä ovat päätöksenteon virheriskit tällaisessa
tilanteessa?
Kuntien sosiaalijohtoa kannustetaan
jopa säästämään lupaamalla heille prosenttiosuus säästetyistä varoista. Myös
sosiaalityöntekijöille on luvattu lisäbonus palkkoihin, jos he onnistuvat
pienentämään kunnan sosiaalimenoja. Kun kunnan työntekijöiden palkat sidotaan
kunnan määrärahojen säästämiseen tai tarjottujen palveluiden vähentämiseen, voi
tämä johtaa ristiriitaan ja epäeettisiin päätöksiin sekä asiakkaiden
oikeusturvan vaarantumiseen.
Terveydenhuollon puolella
solmituissa ostopalvelusopimuksissa on myös voitu sopia, että suorittava
osapuoli maksaa kunnalle sopimussakkoja, mikäli se lähettää jatkohoitoon liikaa
potilaita (Hirvilammi ym. 2008). Apulaisoikeuskansleri on myös ottanut kantaa
siihen, että kansalaisten perusoikeudet pitää turvata myös huonossa
taloustilanteessa (HS, 3.9.2009).
Viimeksi uutisoitiin
(10.8.2010) siitä, miten lasten huostaanottopäätöksillä kikkaillaan paremman
tuottavuuden aikaansaamiseksi. Vuosien 1995 - 2009 aikana Suomessa on otettu
huostaan 130617 lasta, paljastaa Hallinto-oikeuksien ratkaisut
huostaanottoasioissa (Helsingin yliopiston tutkijat Johanna Hiitola ja Hanna
Heinonen).
Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen
(THL, 2009) "Rakenteet, avuttomuus ja lainsäädäntö" -raportti korostaa, että
viranomaisen on tunnettava lainsäädäntö, eikä lain kanssa ristiriidassa olevaa
alemman tasoista säännöstä saa soveltaa. Kansalaisten yhdenvertainen kohtelu
edellyttää myös yksittäisten viranhaltijoiden tai työntekijöiden vaihtumisesta
riippumatonta ajallista jatkuvuutta lainsäädännön tulkinnoissa ja
toimintakulttuureissa.
Kun esimerkiksi julkisen sektorin
järjestämisvastuulla olevat palvelut tuotetaan yksityisesti, niiden tulee
vastata vähintään sitä laatua, jota palveluilta edellytetään viranomaisen omana
toimintana. Yhdenvertaisen kohtelun vaatimukset koskevat kaikkia ja myös
yksityistä palvelun tuottajaa.
Asiantuntemuksen puute yhdistettynä
laajaan harkintavaltaan ja asenteellisuuteen aiheuttaa ”hallintokulttuurin
rapautumista” ja instituutioiden etääntymistä kansalaisten arjesta. Suurimpia
häviäjiä ovat ne asiakkaat ja kansalaiset, jotka eivät kykene puolustamaan
oikeuksiaan edes yksittäisissä palvelutilanteissa.
Nämä ongelmat pitäisi ensin osata
tunnistaa ja tunnustaa. Sen jälkeen niihin on vasta mahdollista vaikuttaa. Jos
viranomaiset ja valtaa käyttävät poliittiset tahot kieltävät tämän ilmiön
olemassaolon, meno jatkuu entisellään.