Vaadin arvonlisäveron vähäisen
toiminnan alarajan nostamista nykyisestä 8 500 eurosta vähintään 50 000 euroon
sekä alarajahuojennuksen liikevaihtorajaa 22 500 eurosta 80 000
euroon.
Muutos auttaisi pienten yritysten
kannattavuutta, tekisi yrittäjyyden aloittamisen helpommaksi ja pienentäisi
taloudellista riskiä.
Useissa muissa EU-maissa
arvonlisäverovapautuksen alaraja on paljon korkeampi. Esimerkiksi
Iso-Britanniassa ja Ranskassa yrityksen liikevaihdon jäädessä alle 80 000 euron
ei tuotteista ja palveluista tarvitse maksaa arvonlisäveroa. Suomalainen
pienyrittäjä ei ole yhdenvertaisessa asemassa muihin EU-maiden pienyrittäjiin
verrattuna.
Alarajan nostaminen hyödyttää
etenkin palvelualojen yrityksiä, joissa suurimmat kulut ovat palkkoja, eikä
vähennettävää arvonlisäveroa siten synny.
Ehdotukseni parantaisi pienyritysten
mahdollisuutta työllistää. Arvonlisäveron alarajan nosto madaltaisi myös itsensä
työllistämisen kynnystä. Uusien yrittäjien kautta valtion ja kuntien verotulot
kasvaisivat.
Yrittäjille myös yhdenvertaiset
sosiaaliset perusoikeudet
Yrittäjille pitää turvata muihin
kansalaisiin nähden yhdenvertaiset sosiaaliset perusoikeudet, esimerkiksi
yritystoimintansa keskeyttämään joutuneiden yrittäjien pääsemistä samanlaisen
työttömyysturvan piiriin, kuin mikä on työttömäksi jääneillä
palkansaajille.
Pien-ja yksinyrittäjien
sairaustapauksissa sairauspäiväraha pitää muuttaa ensimmäisestä sairauspäivästä
alkavaksi. Nykyinen usean päivän karenssi on yrittäjän jaksamista ajatellen
todella kohtuuton rangaistus itsensä työllistävälle
yrittäjälle.
Mitä nykyhallitus on tehnyt
pienyrittäjän sosiaalisen perusturvan eteen? Yrittäjien asemasta näytetään
puhuvan vain juhla- ja vaalipuheissa, mutta poliittisissa päätöksissä yrittäjä
unohtuu. Hyvä esimerkki tästä on nykyisen hallituksen tilaama Hetemäen
verouudistus, joka sekin on pienyrittäjiä kurittava.
Jarmo Juntunen
Perusuomalaisten kansanedustajaehdokas
|