|
Korkein oikeus on
ratkaisullaan KKO 2012:11 todennut, että isyyskanteen nostamista rajoittavan 5
vuoden määräajan soveltaminen oli ristiriidassa perustuslain 10 §:n ja Euroopan
ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvatun yksityiselämän suojan kanssa.
Kanneaikaa koskeva rajoitussäännös jätettiin perustuslain 106 §:n nojalla
soveltamatta sen ollessa ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa ja lapsen
isyys vahvistettiin.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on viime vuonna antanut kaksi Suomea
koskevaa ratkaisua (Backlund -tapaus ja Grönmark -tapaus, molemmat 6.7.2010),
joissa se on katsonut isyyslain voimaanpanolaissa olevan kanneaikasäännöksen
olleen liian joustamaton ja siksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen
vastainen.
Korkein oikeus katsoo uudessa ennakkopäätöksessään,
että EIT:n ratkaisukäytännöstä käy ilmi periaate, jonka mukaan lapsella on,
poikkeustapauksia lukuun ottamatta, oikeus saada tieto biologisesta
isästään. Nämä henkilön alkuperää ja identiteettiä koskevat oikeudet sisältyvät
myös Suomen perustuslaissa tarkoitettuun yksityiselämän suojaan.
Kysymyksessä oli tapaus, jossa avioliiton
ulkopuolella syntynyt henkilö oli saanut tietää biologisen isänsä
henkilöllisyyden vasta aikuisena.
DNA-tutkimus osoitti 99,9 prosentin
todennäköisyydellä lapsen biologisen isyyden.
Isyyslakia säädettäessä isyyskanteelle määrättiin 5
vuoden määräaika, jotta epäselvissä tilanteissa näyttökysymys ei muodostuisi
oikeusvarmuutta vaarantavaksi seikaksi. Tekninen kehitys on ajanut kuitenkin
lainsäädännön ohi, koska nykyisin tehtävä DNA-tutkimus antaa erittäin
luotettavan tuloksen biologiselle isyydelle. Tämän vuoksi ei ole enää perusteita
asettaa ihmisiä eri asemaan laissa olevan joustamattoman määräaikasäännöksen
nojalla.
Korkeimman oikeuden ennakkopäätös tarkoittaa,
että niissä tilanteissa, joissa isyyskanteen nostamiselle on ollut oikeudellinen
tai tosiasiallinen este, kanteen voi nostaa mainitun määräajan
estämättä.
|
